Elämäni miehiä osa 1

ruusuOlen mennyt naimisiin kolme kertaa. Ei muuten ole mikään kehumisen paikka tämä. Mikä ihme siinä on, että ei ole voinut kerralla onnistua? Suomeksi: mitä ihmeen vikaa minussa oikein on? Pakkohan se on olla minussa vika kun eivät miehet oikein tahdo pysyä kauaa samassa osoitteessa kanssani? Tai kaksi ensimmäistä liittoani kesti molemmat 15 vuotta eikä nykyinen puoliso ole vielä alkanut kerätä tavaroitaan matkalaukkuihin. Olemme kylläkin vielä tuore pari, joten onnea pitäisi riittää vielä jonkun aikaa.

Ensimmäisen aviomieheni tapasin Porissa. juu, kehtaan tunnustaa. Porissa asuu porilaisia, joten kyllä, hän on porilainen. Olin juuri täyttänyt kypsät 20 vuotta kun avioiduimme. Se oli silloin tapana. Ei avoliittoa, suoraan vaan naimisiin, siitä se onni aukeaa…yeah, right!!

Hääyönä sulho karkasi hotellin baariin ja totuus alkoi pikkuhiljaa paljastua. Meitä ei oltu luotu toisillemme, mutta ei sitä kukaan etukäteen suostunut kertomaan. Se oli asia, joka oli opittava kantapään kautta. Ja kantapäitä kulutettiin puolin ja toisin. Minä suurine haaveineni ja odotuksineni ja toinen omine jahkailuineen ja riippuvuuksineen. Ei ollut paha  mies, eikä häijy, ei vaan minulle sopiva. Joskus ajattelin, että olisi sillä edes toinen nainen, voisi lähteä kisaamaan ( niinhän minä silloin sinisilmäisyyksineni ajattelin), mutta kun pullon kanssa ei oikein pysty kilpailemaan. Aloin häiriökäyttäytyä, tuli ihastumisia. Ensin suretti, sitten ahdisti ja lopulta ei enää tuntunut miltään. Ja se oli merkki, the sign!

Kolmen pojan jälkeen ystävän neuvosta katsoin itseäni peiliin ja totesin, että peilistä minua katsoo juuri se henkilö, jolle olen elämästäni tilivelvollinen ja jonka hyvinvoinnista olen täysin riippuvainen. Pakko lähteä, sillä toinen vaihtoehto olisi ollut jäädä ja kuolla. Ei ehkä niinkään fyysisesti, vaikka siitäkään en enää ollut ihan varma, vaan henkisesti ja elämänilon kannalta.

Silloinen appiukkoni kysyi minulta että mikä nyt sitten muka on se syy miksi minun on erottava. Vastasin hänelle, että vaikka selittäisin sitä hänelle kaksi viikkoa yötäpäivää, ei hän sitä siltikään ymmärtäisi. Enkä selittänyt. Lähdin. Muutin yksinhuoltajaparatiisiin, rivaripäätyyn itse suunnittelemastani omakotitalosta. Toiselle jäi omakotitalo ja kaksi autoa. Minulle tuli mukaan kolme pientä poikaa ja oma vapauteni. Osituksessa sain 2400mk!! Jiihaa! Laitoin elämän risaiseksi (seuraavalla ”häämatkalla”).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

32 + = 37