Elämäni miehiä, osa 2

Tämä osa on ehkä kaikkein vaikein, sillä en tiedä mikä meihin meni. Elämäni suuri rakkaus, en voi kieltää sitä, enkä haluakaan. Kukaan ei mene naimisiin erotakseen tai epäonnistuakseen. Me yritettiin oikeasti. Tai minä ainakin yritin. Ihannepari, sanoivat ihmiset. Toisilleen luodut, sanoivat ystävät ja itkivät, kun kuulivat uutisen.

Kun päätimme erota, elimme kuukauden symbioottisessa suhteessa ja puhuimme asiasta yötäpäivää. Ja väsyimme paitsi teemaan myös itseemme ja toinen toisiimme. Jos en olisi saanut asuntoa niinkin nopeasti, olisimme varmaan olleet konkreettisesti toistemme kurkuissa kiinni. Niin raivokkaasti teimme eroa. Kun viime töiksemme teimme matkan anoppilaan, meitä seuranneet ihmiset olisivat luulleet, että tuossa kaksi rakastunutta ihmistä kulkee Rauman katuja käsi kädessä. Totuus oli, että jätimme jäähyväisiä yhteiselle elämällemme siinä ympäristössä missä olimme olleet kaikkein onnellisimpia. Suosittelen tätä kaikille eroaville pareille: menkää sinne mistä teillä on hyvät muistot, itkekää yhdessä ja haudatkaa menneet. Viimeiseksi mentiin  yhdessä Reetun keikalle ja laulettiin karaokea. Tai minä lauloin ja exä istui pöydässä, joi,itki ja kuunteli.

Ero oli väistämätön, olihan kysymyksessä toisen naisen väliintulo ja uuden elämän etsimistarve. Ja minä olin hukassa omassa itsessäni. Mitä minulle nyt tapahtuu? Olenko tuomittu deittailemaan yhdentekeviä ihmisiä? Minusta ei olisi siihen, baarien lihatiskille, ja yksin en haluaisi lopunelämääni viettää. Olin pihalla ja surullinen ja vihainen ja väsynyt ja pettynyt ja kuollut. Minä siis lähdin ja kuolin. Jotta sain vetää elämän henkeä uudelleen sisääni. Sillä hengittämättä ei vaan voi olla. Rakkaus odotti kulman takana, vaikka kaikki merkit olivat sitä asiaa vastaan, eikä kukaan pystynyt sitä uskomaan.

Avasin tietokoneen ja menin sinne, missä on ihmisiä, ehkä joku minuakin varten. 😀

 

One comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

44 − 38 =