Ihmisen ikävä toisen luo

Äitinä on kaikkein vaikeinta olla silloin kun huomaa oman lapsensa kärsivän. Ja etenkin silloin kun tietää, että et voi tehdä mitään mikä auttaisi tai lohduttaisi. Voit vain istua ja itkeä vieressä. Ihmisen ikävää toisen luo, tyttären ikävää isänsä luo.

Te olitte toisillenne maailman tärkeimmät. Teillä oli sama huumori ja luottamus. Te olitte eniten silloin kun olitte yhdessä. Ja nyt tytärtä sattuu se, että ei ole enää isälle se maailman tärkein, se, jota ilman ei voi elää. Ja minä saan katsoa vierestä, itkeä yhdessä, pitää sylissä ja varoa sanomasta yhtään mitään.

Tiedän, että olen itse syyllistynyt aikoinaan samaan syntiin; erottanut lapset päivittäisestä kanssakäymisestä oman isänsä kanssa. Ja koen siitä edelleen huonoa omaatuntoa, 17 vuoden jälkeen, vaikka tiedänkin, että minun oli itseni takia se pakko tehdä. Lapsi ei voi valita vanhempiaan, valitettavasti. Vanhempi voi aina valita sen, muuttaako pois kotoa ja lapsensa luota elämään itselleen. Mutta miten ihminen voi luopua omasta lapsestaan?

Onneksi lapsi ei voi valita vanhempiaan, sillä luulempa että minua ei olisi valittu. Niin vähän äidillinen olin siinä vaiheessa, kun sain ensimmäiset lapseni. Jotain osasin jo ehkä kahden viimeisen kohdalla. Mutta superäidiksi minusta ei koskaan ole ollut. Kuitenkaan en olisi pystynyt luopumaan lapsistani.

Eikö perheeseen voi sitoutua? Eikö tämän päivän meininkiin kuulu luopua jostakin omastaan toisen hyväksi? Miksi ennen ihmiset pitivät huolta perheestä ja lapsista? Onko ihmisestä tullut luuseri? Saako perheen pettäjää kutsua luuseriksi? Olenko siis minäkin luuseri?

Itku puhdistaa ja parantaa. On tärkeää saada tuottaa ulos se tuska mikä satuttaa sisällä ja tekee siellä myyräntyötään. Tytärkin on oppinut sanomaan sen koska itkettää. Ja minä tiedän useimmiten mitä hän itkee, sanomattakin. Joskus se on itkua menetetystä lapsuudesta, joskus se on muisto pahoista sanoista, joskus vain määrittelemätöntä murrosiän ahdistusta. Mutta usein se on juuri isäikävää ja sitä että ei omasta mielestään riittänyt. Isän uusi perhe ja uudet kuviot. Ja minä olen hiljaa ja puhisen omaa vihaani sisäänpäin samalla kun silitän tyttären hiuksia. Ja olen helvetin yli-ihminen.

Isäikävä. Ihmisen ikävä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

− 4 = 2