Minä, minun, minulle, minulta, minusta…

helleaurinkoLomamatkan viimeisenä iltana avasin puhelimen ja katsoin uutiset. Silmieni eteen räjähti pommituksia, pudotettuja lentokoneita, kadonneita ihmisiä, palavia taloja ja valtava määrä kärsimystä. Oli ihanaa olla hetki poissa näiden tavoittavuudesta, mutta kun ne kaikki tulivat eteeni kerralla, tunsin putoavani kuiluun. Ja kuilussa huusi itsekkyys ja omaneduntavoittelu.

Itsekkyydessä ei pysty näkemään kuin itsensä. Kaikki asiat pyörivät niiden asioiden ympärillä mitä kaikkea minä voisin saada lisää. Muista piittaamatta, muiden kärsimystä hyväksi käyttäen. Minä haluan lisää, minun oikeuteni on ottaa mitä haluan, minulle kuuluu kaikki, minulta ei saa vaatia mitään vastaantulemista, minusta ei löydy mitään moitittavaa… listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle.

Tämä itsekkyys ei näy pelkästään meissä yksilöissä, vaan kokonaisissa kansakunnissa ja vallanpitäjissä. Toisen kärsimyksellä ei ole väliä, kunhan saan mitä haluan. Muut toimivat pelinappuloina. Mikä tekee tästä lopun? Tätä kysyn tai huudan aika turhautuneena ja toivottomanakin. Lentokoneemme lensi Ukrainan ilmatilassa. Miksi meidän koneemme säästyi, mutta tuo toinen pudotettiin?

Narsistiset ihmiset ovat sitä mieltä, että eivät voi itselleen mitään. Olen diagnosoitu narsisti, en mahda itselleni mitään. Voivoi, koittakaa kestää. Onko siis ymmärrys ja tieto tuonut maailmaan kaaosta kun mihinkään ei saa puuttua, vaan kaikkea on vaan ymmärrettävä? Kuinka moni johtaja nauttii narsistisista piirteistään ja vaatiiko johtajuus nimenomaan sitä?

Kävimme matkalla Knossoksessa ja luin minolaisesta kulttuurista. Siitä mainittiin erityisesti se, että minolaiset olivat kulttuurikansaa, joka ei ollut millään tavalla kiinnostuneita sotimisesta, vaan harjoittivat ulkomaankauppaa jo v. 1700 eaa. Sitten tuli joku, joka tuhosi koko hienon kulttuurin kertaheitolla. Se oli joko tsunami tai sitten jokin muu tragedia kohtasi heidät. Jäin miettimään sitä, täytyykö meidän kuitenkin koko ajan olla varautuneita sotaan ja katastrofiin ja unohtaa pehmeät arvot.

lentsikka

Pudotetun koneen raunioille ei päästetä tutkijoita. Omaiset eivät pääse hautaamaan omia rakkaitaan. Itsekkyys menee niin pitkälle ja peli on kovaa. Voidaanko tähän puuttua? Pommitukset Lähi-idässä jatkuvat.

Koska me ihmiset nousemme ja sanomme: NYT RIITTÄÄ!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 + 2 =