Aika on hyväksynnän

patsas2Tänä kesänä olen ollut mukavasti menossa, tien päällä. Joko itse autoa ajaen, tai sitten kyydissä istuen. Baanalla on hyvä olla ja vaikka usein maiseman yksitoikkoisoisuus harmittaa, tuo se edun, jota ei ehkä hetimiten tule ajatelleeksi: on mahdollisuus ajatella omia ajatuksiaan. Ja välillä on hyvä mennä oman päänsä sisään- kunhan muistaa tulla sieltä sitten myös pois, ettei jää sinne ja katoa lopullisesti.

Matkalla Joensuusta kotiin olin jo vähän reisaamisesta väsynyt, istuin kuskin vieressä ja oikoilin raajojani pitkän istumisen jäljiltä. Katselin siinä polviani ja ruskettuneita käsiäni. Tutkin sormiani ja ihmettelin ihoani. Samassa tajusin jotain, joka sai minut jopa liikuttumaan: Tämä ruumis, vartalo, minäitse, jota katseellani tutkin, ei ole saanut minulta itseltäni koskaan hyvää lausuntoa. Olen siis inhonnut ulkonäköäni koko ikäni. 50 vuotta!! Samassa kun sain kiinni tästä ajatuksesta, olin syvästi surullinen. Minkä rangaistuksen olen itselleni langettanut tällä tuomiolla!!

Mitä tarkoittaa olla itseensä tyytymätön? Se haavoittaa ja tuo oman itsen alttiiksi kaikenlaiselle kateudelle, stressille ja jopa sairaudelle. Miksi elimistöni haluaisi elää iloisena, jos kerran koko ajan sitä moitin ja aliarvioin?

Kirjoitin joku aika sitten siitä, kuinka on tärkeää löytää tyytyväisyys myös omaa ulkoista olemustaan kohtaan. Olen NIIN sataprosenttisesti edelleen samaa mieltä. Minut on rakennettu tällaiseksi. Jotain voin toki itsekin tehdä, mutta raamit joiden puitteissa elän, ovat piirretyt geeniperimääni. En ole pitkäsäärinen, enkä rakennettu huippu-urheilua varten. En ole se ruotsalainen blondi, jonka perään huokaillaan. En ole pitkäsorminen viulisti, enkä sinisilmäinen huippumalli haussa. En tulisi sellaiseksi, vaikka alistuisin miljoonaan operaatioon itseni kohentamiseksi. Mutta mitä kaikkea minä olen sen sijaan? Olenko unohtanut ne asiat mitkä tekevät minusta minut ja viehättävät muita ihmisiä? Sillä minussakin niitä piirteitä on.

Kuinka heikkotasoista onkaan aina keskittyä vain niihin asioihin, joita en ole! Minä olen laiminlyönyt itseäni pahasti kokonaista 50 vuotta. Olen syönyt mitä sattuu, en ole hoitanut ihoani, enkä silittänyt poskeani. Olen harmitellut sitä, että en mahdu pienempiin vaatteisiin ja sitäkin, että puoliso on ollut minua ”kauniimpi”. Olen moittinut itseäni aina. Se tuntuu pahalta. Ja väärältä.

patsas1Minä haluan oppia rakastamaan itseäni ja antamaan itselleni arvon. Haluan antaa ihoni nauttia elämästä, enkä moiti vatsaani, vaikka se aika-ajoin kasvaakin pullataikinanomaisesti. Haluan rakastaa lyhyitä sormiani ja pikkuruisia varpaitani. (kengänkokoni on huima 36) Haluan iloita rönsyilevästä povestani, vaikka välillä tuntuukin, että se ei vaan aina halua mahtua mihinkään. Ja haluan oppia olemaan kiitollinen minusta.

Aika on nyt. Aika on rakkauden ja aika on hyväksynnän. Ja minä haluan antaa itselleni suukon silmäkulmaan tai poskelle siihen kohtaan missä minulla on melkeinhymykuoppa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

+ 40 = 44