Itkahtelua omaan tahtiin

unelmiaMinulla on selvästikin aikoja, jolloin tunteet ovat tavallistakin pinnemmassa, eli siis itku tulee missä tahansa, vaikka kuinka yrittäisi estää sitä ja vaikka kuinka hävettäisi. Nyt minulla on juuri semmoinen vaihe meneillään. Ja tietenkin itku tuli taas toissapäivänä semmoisesa tilanteessa, että harmittaa ihan vietävästi. Ja nolottaa ja suututtaa ja raivostuttaa ja…

Olin palaverissa missä sovittiin tyttären asioista ja paikalla oli muutaman ammattilaisen lisäksi tietysti myös armas rakas ex-mieheni suurine egoineen. Ihmettelen kyllä miten hän egoineen niin pieneen huoneeseen oikein saikin itsensä sullottua, mutta siellä sitä oltiin suloisessa sillisuolatuntumassa. Asiat kärjistyivät, niinkuin ne vain joskus voivat kärjistyä. Yritin sovitella (sanon tämän käsi sydämellä ja oikeasti sitä tarkoittaen), mutta muutaman vähemmän ystävällisen kommentin kuultuani minulta tuli yksinkertaisen selkeästi ja tahtomattani pieni itku. Tähän kuulin kommentin siitä kuinka ”joku voisi nyt lopettaa itkahtelun että päästäisiin asiassa eteenpäin”. Kiitos ystävällisyydestä ja kannustuksesta, aplodit otan myöhemmin vastaan, nyt haluan vain vajota maan alle.

Mitä se itkahtelu sitten sananmukaisesti tarkoittaa? Netistä löysinkin määritelmää: ”Itkahtelu on itkemisen erityismuoto, joka on syytä erottaa aidosta kyyneleiden vuodattamisesta tunnekokemusten seurauksena. Itkahtelu tarkoittaa tarkoitushakuista, vaikeasta vuorovaikutustilanteesta luistamista, silloin kun halutaan välttää asian käsittely tai vastuun kantamista omista teoistaan.” Noniin, sain siis melkoisen meriitin niskoilleni ja hartioilleni, vaikka todellisuudessa yritin niellä itkuani viimeiseen asti.

Sain itkuni loppumaan, sillä suutuin melkoisesti. Vaikka tunnistan itkahtelun raivostuttavuuden, en mielestäni syyllistynyt siihen, sillä jos olisin saanut itse valita, en olisi tuossa seurassa enkä ainakaan exän läsnäollessa tirauttanut pisaraakaan. Enkä ollut väistämässä mitään vastuuta, vaan päinvastoin halusin edistää sekä tyttäreni hyvinvointia, myös heidän isä-tytär-suhdettaan.

Olin kaksi päivää kuin jyrän alle jäänyt. Saamani ikävät sanat ja suoranaiset v++++ilut pyörivät mielessä, vaikka yritin tehdä kaikkia positiivisia ja kivoja syysaskareita kotosalla. Mietin sivistystä ja sitä, kuinka korkeakoulutus ja akateemisuus eivät välttämättä lisää sivistystä eivätkä ainakaan sydämen avaruutta. Mietin myös omaa osuuttani ja sitä kuinka typerältä tuntuu olla näin herkkä. Se saattaa ihmisen toisten armoille ja riisuu paljaaksi. Itkevää on aina helppo pilkata, mutta onko itkeminen väärin? Tekeekö itkeminen ihmisestä moukan tai vähempiarvoisen?

Vuorovaikutustilanteissa esiintyy joskus myös seuraavaa: ”Nöyryyttäminen.
Tämä kuuluu enimmäkseen entisaikojen yhteisöihin. Tarkoituksena on sama kuin
mitätöinnillä ym. eli oman aseman korottaminen toiseen nähden.” Tämä seuraavakin tuntuu tutulta: ”Aggressiivinen viestintä sisältää jyrääviä mielipiteitä, omat mielipiteet ilmaistaan kuin ne olisivat ainoita oikeita totuuksia ja mielipidekysymyksiin saatetaan suhtautua siten, että jonkun on aina oltava oikeassa ja jonkun väärässä. Aggressiiviseen tyyliin kuuluu myös sanaton viestintä, jolla pyritään torjumaan eriävät mielipiteet. Tällaisia keinoja ovat esimerkiksi äänen korottaminen, tai ivallinen äänensävy.”

lasia-puussa

niimpä… olen itkahtelija mieluummin kuin toisia nöyryyttävä jyrä. Eikä itkeminen ole aina kivaa, varsinkaan, jos sitä tulee tehtyä enemmän kuin laki sallii.

Kokemus oli tämäkin. Pitäisköhän kotiin rakentaa semmoinen itkupuu, jonka alla voisi ja saisi kaikki itkeä rauhassa omat itkunsa ilman, että kukaan tulee viereen pilkkaamaan. Taidankin alkaa suunnitella tuota ihan tosissani.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

37 − 34 =