Pelkkää beigeä

patsas1Elämästäni on tullut viime päivinä beigeä. Ja se on juuri se värisävy, jota en ole koskaan noteerannut, enkä voinut itselleni missään muodossa hyväksyä. En pidä sen mitäänsanomattomuudesta ja kasvoni se saa näyttämään keuhkotautisen kalpealta. Ja nyt minun sisälläni asuu beige. Monelle ihmiselle beige on hyvä ja ainut mahdollinen väri. Minimalisteille se jopa huutaa räikeyttä. Minulle se on epäväri, jonka olemassaolon voisi aivan yhtä hyvin kieltää ihmisiä latistuttamasta.

Mitäkö nyt tälläkin sitten tarkoitan, sinä kysyt.

Elämäni tunneskaalat eivät ole koskaan olleet haileat. Olen jokotai tai sekäettä, mutta en ehkäjos tai ihansama. Väreissä nautin kirkkaista syvistä sävyistä tai valkoisesta ja mustasta. Minä joko rakastan vahvasti tai vihaan syvästi, mutta en ole kivahko tai semiseco. Tänään olen huomannut värien haalistuneen ja mitäänsanomattomuuden pyrkineen sisälle ja päässeenkin jo eteiseen.

Olen yleensä syksyihminen, mutta tämä syksy on ollut jokseenkin vaikea. Väsymys valtaa alaa eikä mikään asia maistu miltään. Huomaan olevani hidas ja haluton. Ja tulkintani on jälkimasennus. Kaikesta siitä mitä on ollut ja mikä on täytynyt kestää ja selvittää ja minkä on saanut koko elimistön äärimmäisiin selviytymissuorituksiin. Nyt kun ei tarvitse jaksaa pakosti, voikin antaa itselleen luvan tajuta mitä on ollut.

Beige ei ole onneksi sama kuin tummanharmaa tai musta. Beige on sävyltään valoisa ja lämmin. Ainakin minun beigeni. Ja minun rakaani kietovat minua yhä tiukemmin lähelleen ja sanovat: ole rauhassa väsynyt, se menee kyllä ohi…ajallaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

+ 24 = 26