Rakkauden arvoinen

Mitä minä vielä toivoisin elämältä?

lehti-kivetykselläOlen ylittänyt jo elämäni puolivälin. Pystyn sanomaan tämän hyvinkin varmasti, sillä tuskin elän satavuotiaaksi. Olen kokenut sekä pieniä, että suuria asioita ja nähnyt vuosien vierivän yhä nopeammin ohitse. Tai onko sittenkään oikein sanoa vuosien vierivän ohi, kun olen ollut niissä syvästi läsnä joka päivä ja joka hetki. Ei elämä mene ihmisen ohi, eikä sitä voi katsella kuin elokuvaa sivusta. Elämä tuntuu ja sattuu. Elämä kasvattaa ja lannistaa. Elämä ilahduttaa ja kiihdyttää. Elämä naurattaa ja itkettää. Näitä tunteita me emme siis voi ohittaa ulkokohtaisesti. Tai jos sinusta tuntuu, että olet oman elämäsi sivustakatsoja, ei ole yhtään liian myöhäistä hypätä kyytiin nyt, tänään.

Mitä siis vielä toivoisin elämältä kaiken jälkeen ja keskellä? Eniten minä toivoisin rakkautta. Sitä, että kaikki läheiseni saisivat kokea suuren rakkauden ja sitä, että itse olisin rakkauden arvoinen. Mikä tekee ihmisestä rakkauden arvoisen? Ketä minun on helppo rakastaa?

Rakastan aitoutta ja nöyryyttä. Rakastan sitä, kun toinen on oikeasti olemassa omine hassuine piirteineen ja tunteineen. Rakastan sitä, kun joku antaa itsestään toisille. Rakastan sitä, kun ihmiset kokoontuvat yhteen vain yhdessäolemisen riemusta. Rakastan sitä, kun halataan tavatessa. Rakastan sitä, kun kysytään oikeasti: ”Mitä sinulle kuuluu tänään?”. Ja rakastan sitä, kun toinen silittää hiljaa kättäni aivan kuin huomaamatta, tekemättä siitä suoritusta tai vaatimusta. Olen siis saanut paljon rakkautta.

Mutta olenko kaiken tuon rakkauden arvoinen? Osaanko minä rakastaa ja antaa itsestäni toisille? Olenko pyyteettömästi läsnä, vai etsinkö omaa etuani? Ja pelkäänkö edelleen, että jonakin päivänä tuo rakkaus loppuu ja minut hylätään?

Elämä on rakastamisen arvoista. Vaikka se sattuu tai antaa päiviä, jolloin ei tunnu miltään ja kaikki on beigeä, tai harmaata, tai mustaa. Tänä aamuna heräsin levollisena uuteen päivään ja uuteen toivoon. Ja se toivo oli juuri tämä uusi päivä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

61 + = 62