Ollaan ihan rauhassa

Vaikeuksia ei kukaan toivo, eikä pyydä. Ensimmäinen asia, mitä kotoa pois muuttava nuori ajattelee, on se, kuinka hienoa on itse päättää omista asioistaan. Siitä mitä syö ja koska ja siitä, milloin menee nukkumaan ja koska herää. Tai siitä, ketä kutsuu milloinkin kylään käymään. Ja yleensä ei ajattele tulevia vaikeuksia. On olemassa vain toivo ja vahva luottamus siitä, että siivet kantavat kyllä ja kaikki asiat vaan jotenkin selviävät. Itsestään.

Elämä kuitenkin harvoin on juuri toivotun laista. Joskus paattimme ottaa vain vähän pohjakosketusta, mutta entäs sitten, kun pohjaan tulee reikä, vettä alkaa tulvia veneeseen ja uppoaminen on vähintäänkin lähellä? Mistä silloin ammennamme voimaa, rohkeutta ja sitä toivoa tai luottamusta?

Minä olen saanut ehkä jo syntymälahjana merkillisen optimismin. Vaikka asiat meinaavat kaataa ja upottaa (betonirengas nilkoissa on vaikea pysyä pinnalla), niin kuitenkin jossain vaiheessa nousee luottamus siihen, että kyllä tästäkin vielä, jollain merkillisellä tavalla, ehkä jo huomenna, päästään pintaan ja nähdään auringonvalo ja taivaansini. Kiitos tästä syntymälahjasta! Se on pelastanut minut monesti.

Optimismi on vähän niinkuin rauha, joka laskeutuu hartioille kesken stressaavan tilanteen. Se on kuin taskulamppu, jonka duracelparisto ei lopu, vaikka tunneli on kuolettavan pitkä ja pimeä. Optimismi on kuin suojelusenkeli, joka pitää kädestä rohkaisevasti kivun keskellä.

laituriOptimismi ei ole kuitenkaan sinisilmäisen sokea, vaan se näkee ja tietää kyllä asioiden ja tilanteiden vakavuuden. Kun olin nuori, minua vähän pilkattiin kotona tästä optimismistani. Kyllä elämä vielä sinuakin opettaa- tyylillä. Ja  minä melkein uskoin, että elämän kuuluu olla vain tuskien taivalta ja hymyn täytyy pyyhiä pois, sillä eihän tässä mitään hauskaa voi olla. Hauska on syntiä tai ainakin jotenkin paheellista. Onneksi en uskonut sisimmässäni, vaan kuulin optimismini äänen: Usko unelmiisi, tyttö! Koet vielä paljon ihanaa.

Ei tullut pelkästään ihanaa. Tuli myös kipua ja surua. Mutta optimismi on auttanut minua avaamalla silmiäni näkemään kulman, jonka takaa voikin tulla jotain uutta ja hyvää. Uusi alku ja uusi yritys vaikka joka päivä.

Ja optimismi on se, joka kuiskaa korvassani: Ollaan vaan ihan rauhassa, kyllä tämäkin tästä, usko pois.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

53 − = 46