Selvitäänkö me tästä?

kelopuuNäinä hetkinä on julkistettu uusi hallitus ja sen julkistama hallitusohjelma. Monet ovat älähtäneet, jotkut ovat suuttuneet, toiset kiittelevät. Ratkaisut ovat vaikeita. Tai riippuu siitä, mistä kulmasta katsoo. Katsooko asioita pientuloisen, työttömän, pikkulapsiperheen, eläkeläisen, opiskelijan, vai yrittäjän, hyvin toimeentulevan tai uraputkessa olevan kanttilta. Mutta monen mielessä on kysymys: Selvitäänkö me tästä, ihan oikeasti?

Mietitäänpä asioita muutamasta näkökulmasta:

Perheen isä on ollut työttömänä jo niin pitkään, että ansiosidonnainen on jo pian päättymässä. Yritetty on, mutta jokaisesta työllistymisyrityksestä on tullut karenssia, sillä kaikki työ ei olekaan TE- keskukselle kelpaavaa. Olisi vain pitänyt olla kotona hiljaa eikä yrittää. Nyt perhe on velkaantunut karenssikuukausien takia. Yhteiskuntaa ei kiinnosta, sillä perheen äiti käy töissä ja tienaa lähihoitajana liikaa. Iltakävelyllä äiti puristaa isän kättä lujasti ja kysyy: selvitäänkö me tästä, ihan oikeasti?

Yksinhuoltajaäiti on masentunut vaikean avioeron takia ja jäänyt pitkälle sairaslomalle. Nyt kuntoutusjakson jälkeen on väläytetty mahdollisuutta hakea työkyvyttömyyseläkettä. Äiti on kotona, eikä jaksa joka päivä laittaa kunnon ruokaa. Puhumattakaan virikkeellisistä lukutuokioista tai askarteluhetkistä lapsen kanssa. Päivähoitopaikka on ainoa valopilkku, sillä sen hetken, kun lapsi on päivähoidossa, äiti saa olla vapaa syyllisyydestään. Hallituksen päätökset pelottavat. Otetaanko meiltä päivähoitopaikka pois, koska minä en ole töissä? Äiti ajattelee viimeiseksi illalla, ennenkuin ottaa nukahtamislääkkeensä: selvitäänkö me tästä, ihan oikeasti?

Kansaneläkkeellä oleva nainen on melkoinen penninvenyttäjä. Hän tietää miten tehdä ruokaa yksinkertaisista aineista ja miten sukat parsitaan kolmatta kertaa samasta kohdasta. Mutta viime aikoina on ollut murhetta, sillä lääkelaskut ovat kasvaneet melkoisesti. Kaihileikkaus on tulossa, mutta sairaalalaskut pelottavat. Televisiouutisissa puhuttiin lääkekulujen vähennysoikeuden supistamisesta. Kissa hyppää syliin ja sitä silittäessään nainen kysyy kissalta: selvitäänkö me tästä, ihan oikeasti?

korttikuva

 

Keksittyjä tapauksia, mutta voivat olla tottakin. Kyllä tässä on itsellekin tullut mieleen huokaus: selvitäänkö me tästä? Ihan oikeasti? Mies katsoo silmiin ja vastaa: selvitään me, tavalla tai toisella, ihan oikeasti.

Vahvistun koko ajan

lintuhäkkiViimeiset kolme vuotta olen elänyt tunnetilojen vuoristorataa. Rauhallisesta kotielämästä, tyhjänpäälle putoamisen ja tikapuiden rakentamisen kautta tähän hetkeen, jossa päälimmäisenä tunteenani on rauha. Vuoristoradassa on kuljettaja, joka osaa jarruttaa ja kiihdyttää oikeissa kohdissa, mutta välillä on tuntunut, että minun vuoristoradassani ei ole ollut kuljettajaa eikä sen koommin myös jarruttajaa. Eteenpäin on menty pelkällä painovoimalla ja tajunnan virralla.

Sen mitä mentaalipuoli on vahvistunut, tuntee menettäneensä fysiikassa. Eli: päänsärkyjä on, selkä ja hartiat on ihan jumissa, väsymys on kova, olkapää särkee, läski tuntuu olevan ikuista ja naaman rypyt ovat lisääntyneet. Ehkä siis on hyväkin, että mentaalipuoli on vahvempi, sillä joka-aamuinen peiliin katsominen vuoropäivinä joko itkettää, naurattaa, tai pelottaa.

Vuosi sitten uskoin vielä, että se mikä ei tapa, lannistaa kovasti, mutta nykyään olen alkanut uskoa jo pienen vahvistumisenkin olemassaoloon. Olen siis vahvistunut paitsi vyötäröltä, myös muuten. Enkä myöskään ole kuollut vielä. Hengitän, siis olen. Ja olen aika-ajoin jopa onnellinen olemassaolostani.

”Jaksaa,jaksaa, painaa,painaa, elämä on lainaa”. Tuntuu vain, että joidenkin lainat on helpommat takaisinmaksettavat kuin itsellä. Vaikka, helppohan se on vierestä sanoa ja kaukaa arvioida. Toisten lainoja.

unelmiaItse vahvistun koko ajan. Jaksan uusia vastoinkäymisiäkin ja tulevaisuudenpelkoa yhä paremmin. Se, mikä talvella sai aikaan totaalijäätymisen ja paskahalvauksen, aiheuttaa nykyään vain yhden väliinjääneen sydämenlyönnin. Eikä nykyään tarvitse niinpaljoa purra takahampaitakaan yhteen. Paksunahkaiseksi en halua. Haluan kuitenkin säilyttää sen, että asiat tuntuvat. Hyvät ja pahat yhtälailla. Ja ympärilläni olevat rakkaat ovat kärsivällisiä. Heidän kanssaan on hyvä jatkaa. Hengittää ja vahvistua joka hengenvedolla.

Kesän huumaa

sydän-hiekassaEnsimmäinen kesän tuntu minulle tulee tuoksusta. Siitä kun aikaisin aamulla tai myöhään illalla menet ulos ja ilman lämpö kohtaa kasvavan kostean ruohon ja lehden. Toivon, että se tuoksumuisto säilyy mielessäni aina vanhainkotiin asti. Tuoksut ovat muutenkin merkittäviä. Eilen katselin sisustuslehteä, jossa oli kuvattuna hehkuvan violetti syreeninkukka ja mieleeni tuli heti syreenin tuoksu. Ihan kuin koko lehden sivu olisi oikeasti tuoksunut.

Tänään olen saanut istua auringonpaisteessa takapihalla. Olen istunut silmät kiinni lepotuolissa, nojannut vähän taakse ja saanut auringon lämpöä. Jopa niin paljon, että silmissä on tuntunut, vaikka luomet ovat olleet kiinni. Lämpö on tuntunut hyvältä ja lohduttavalta. Aurinko on sanonut minulle: elämässä on toivoa, sillä minä olen olemassa vaikka pilven tullessa et olekaan siihen jaksanut uskoa.

Alkukesän huumaa. Odotuksen huumaa. Täyttymyksen odotusta. Ei minulla ole suuria suunnitelmia, vain pieniä hyviä hetkiä. Odotan lepoa ja rauhaa. Hiljaisuutta ja hiekkarantoja. Rakkautta ja rentoutusta. Uudistumista ja unennäköä. Läheisyyttä ja lohdutusta. Kukkia ja korkokenkiä paljoissa jaloissa.

lomavarpaat

 

Kesä on tulossa ja se tuntuu hyvältä. Suu menee hymyyn ja varpaat löytyvät sandaaliin. Voin sanoa olevani huumassa. Enkä edes yritä päästä pois.

Elämän pilareita

pylväsJa nyt en tarkoita mitään pilasoittopilareita, vaan niitä pylväitä, jotka auttavat pitämään katon korkealla ja elintilan elämässä sopivana. Niitä pilareita, joiden varassa ja suojassa on hyvä olla. Jossa voin elää ja rakastaa, itkeäkin ja olla heikko.

Koko elämäni olen uskonut Jumalaan. Siihen, että minulle on aina tarjolla isompi käsi ja syli ja turva ja joka kyllä sanoo rehellisesti myös ne minun virheeni, mutta joka ei silti jätä eikä hylkää eikä heitä roskikseen. Jumalaani liitän aina adjektiivit: viisas,uskollinen, oikeudenmukainen ja pyhä.

Toinen pilarini on usko hyvyyteen. Jollain kummallisella tavalla siihen liittyy myös kiinteästi usko pahuuteen, mutta että se pahuus on vain siivelläeläjä, joka tulee vielä häviämään. Hyvyyttä on ja hyvyys ei jätä heikompaa. Hyvyys näkee ihmisen sydämeen ja muuttaa sitä. Hyvyys tuo tullessaan rauhan ja levon, mutta samalla hyvyys on myös haavoittuvainen ja altis hyväksikäytölle. Kuitenkaan en halua luopua hyvyydestä.

Kolmas pilari on elämä itsessään. Se, että elämä on lahja ja mahdollisuus, muuttuva ja arvoituksellinen. Koska en voi nähdä kulman taakse, enkä tiedä tulevasta, tekee se elämästä entistä arvokkaampaa juuri tässä hetkessä. Jokaisella hetkellä, hengenvedolla ja ratkaisulla, sanalla ja sanomattajättämisellä on merkitystä siihen tulevaan, vielä aavistuksenomaiseen. Miksi elän, ei ole sattumaa, vaan minun elämälläni on tarkoitus. Enkä pysty pilaamaan elämäni tarkoitusta, vaikka usein sitä väärillä ratkaisuillani yritänkin tiedostamattani.

kaariporttiNeljäs pilari (jostain kummallisesta syystä haluan, että asioita on parillinen lukumäärä) on ihminen. Läheinen ihminen tai läheiset ihmiset. Tämä on se pilari, jonka varassa kattoni ei lepää, mutta joka tekee asumuksestani kauniimman ja täydellisemmän. Ilman toista ihmistä en pystyisi peilaamaan itseäni ja tekemisiäni. Toisesta ihmisestä opin eniten elämästä ja kompromisseista, vuoropuhelusta ja yhteydestä. Opin myös itsestäni ja yksinäisyydestä kun minulla on tarpeeksi vertailupohjaa. Ihminen on mielenkiintoinen. Ja ihminen on aina tarina. Läheinen ihminen näkee myös minun tarinani ja läsnäolollaan tekee siitä kauniimman.

Minun pilarini ovat tässä. Lahjana sinulle. Saat tutkia niitä ja tarkastella, ja minun puolestani vaikka arvostella, mutta sinä et pysty niitä murtamaan ja kaatamaan. Jotkut ovat sitä yrittäneet tahallaan ja tiedostamattaan. Kuitenkin siinä onnistumatta. Pilari voi horjua, mutta se ei kokonaan kaadu, sillä se ei ole yksin.

kropan herätystä ja rasvan sulatusta

minä-ja-pipoKävin vaa-assa. Ehkä ei tarvitsisi kirjoittaa mitään muuta. Siinä se koko kauheudessaan. Tulosta oli tullut pitkin talvea. Ja nyt sitten olisi aika kuoriutua kaikista niistä talvitamineista ja paljastaa sisus. Mutta kun ei huvita. Ei näillä tuloksilla. Jälleen on uuden ryhtiliikkeen paikka. Pitää tehdä muistilista siitä mitä pitää muistaa ja mitä pitää unohtaa.

1. Jääkaapin tsekkaus. Vapusta on jäänyt vielä hyvää pitsavärkkiä ja toisaalta tekisi mieli ihanaa aitoitalialaista tattirisottoa valkoviinillä ja parmesaanilla ja voilla. Eikö olekin niin, että aloittaa ei voi ennenkuin on jääkaappi syöty tyhjäksi kaikista herkuista. Sitä olenkin nyt tämän päivän antaumuksella ja suurella kaihoudellakin tehnyt niin että vyötärö kiristää.

2. Oikeanlaisen ryhtiliiketekniikan haltuunotto. Ei muutakuin valitsemaan kirjahyllystä kaikkien niiden upeiden dieettiruokaohje- elämänhaltuunottamisopusten joukosta se ainoa oikea juuri tähän hetkeen sopiva. Ja löytyihän se: kaikkein inhimillisin ja minua ymmärtävin teos, jossa lähdetään liikkeelle korvien välistä, eikä ensimmäisenä kajota oliiviöljyyn.

3. Liikuntasuunnitelma. Ensin pitää tietysti hahmottaa asia liikkuminen. Kuinka nopeasti sitä pitää liikkua ja miten pitkänaikaa kerralla? Täytyykö ihan hengästyä, vai voiko samalla päivittää facea? Ja jos liikunnaksi lasketaan hengästyminen, niin tämäniltainen Tähdet Tähdet- ohjelmajakso oli niin hengästyttävän ihana, että kyllä tuntee ihminen liikkuneensa ainakin sen puolitoista tuntia putkeen. (tosin kyllä nautin samalla sitä tähteettähteet-pitsaa…)

minä-ja-kenkä4. Vaatekaapin tsekkaus. Mitkä vaatteet voi ottaa uudelleen käyttöön dieetin oikein purressa ja mille vaatteille voi antaa lähtöpassit partiolaisille telttamateriaaliksi? Paljonko menee rahaa tulevana kesänä uusien vaatteiden hankintaan? ja onko minulla siihen varaa?

Tekosyitä on monia. Mutta pääasia on, että tunnistaa ne tekosyiksi aloittamatta jättämiselle. Tällä kertaa haluan aloittaa…ja jatkaa…ja päästä ainakin tyydyttävään lopputulokseen. En ehkä joudu koko garderobia uudistamaan, mutta jos sentään kesällä jo pystyisin viemään edes roskat- hengästymättä.