Valo paljastaa

helleaurinkoVaikka koko talvilomani ajan oli sateista ja pilvistä ja harmaata ja kuumeista ja flunssaista ja ikävää, olen kuitenkin nauttinut siitä, että päivän ja yön ero on selvä. Aamulla valo lisääntyy ja yöllä on pimeää. Ja päivä pitenee koko ajan vauhdilla. Kevät alkaa tuoksua ilmassa. Ja kun sataa, sanon itselleni: sada vaan, sillä jokainen vesipisara sulattaa lunta ja jäätä ja kevät tulee nopeammin. Ja kesä. <3

Kaipaan lämpöä ja aurinkoa. Kaipaan väriä ja vehreyttä. Kaipaan pääsiäistä ja suklaamunia. Kaipaan vapaata järven pintaa ja pitkiä kävelylenkkejä varvassandaaleissa. Kaipaan kahvihetkiä puistonpenkillä satamassa. Kaipaan viinilasillista terassilla. Kaipaan hiekkarannan tuntua varpaidenvälissä. Kaipaan kesäyön automatkoja. Kaipaan ja odotan. ja tulen kärsimättömäksi.

Valo paljastaa likaisen ikkunan ja likatahran lattialla. Valo paljastaa kuraisen autonkyljen ja sängyn alle karkaavan villakoiran. Valo paljastaa myös mielessä hiipivän masennuksen ja surun. Paljastaa ja pelottaa, koska se myös vaatii tekemään asialle jotain. Jossain vaiheessa ne ikkunat tulee pestyä, koska ei enää kestä sitä tosiseikkaa, että ulkona lisääntyvä kauneus ei näy. Kun katu kuivuu ja aurinko paistaa, on aika kun autonkylki pestään hohtavan kiiltäväksi. Helppoa on ottaa imuri tai rätti, mutta miten mielen saisi vapaaksi masennuksesta ja peloista ja suruista?

Puhuminen puhdistaa. On puhuttava paitsi itselle myös toisille. Eikä vain niille, jotka ovat aina samaa mieltä. On uskallettava kääntää perspektiiviä. Itsestä ulos, ulkoa itseen, oikealle ja vasemmalle. Ja tärkeää on katsoa myös ylös. Umpikujassa voi katsoa vain ylös. Siellä on tilaa ja ilmaa ja taivas ja aurinko ja pilvet ja kuu ja tähdet. Ja kokonainen avaruus. Perspektiiviä minuuteen ja omiin pelkoihin.

Valo voi paljastaa myös kauneutta. Värejä ja tekstuureja. Nukkaisen posken ja tuikkivan silmän. Valo auttaa löytämään tien pimeydessä. Pelko voi poistua ja masennus ja suru.

Pelkkää beigeä

patsas1Elämästäni on tullut viime päivinä beigeä. Ja se on juuri se värisävy, jota en ole koskaan noteerannut, enkä voinut itselleni missään muodossa hyväksyä. En pidä sen mitäänsanomattomuudesta ja kasvoni se saa näyttämään keuhkotautisen kalpealta. Ja nyt minun sisälläni asuu beige. Monelle ihmiselle beige on hyvä ja ainut mahdollinen väri. Minimalisteille se jopa huutaa räikeyttä. Minulle se on epäväri, jonka olemassaolon voisi aivan yhtä hyvin kieltää ihmisiä latistuttamasta.

Mitäkö nyt tälläkin sitten tarkoitan, sinä kysyt.

Elämäni tunneskaalat eivät ole koskaan olleet haileat. Olen jokotai tai sekäettä, mutta en ehkäjos tai ihansama. Väreissä nautin kirkkaista syvistä sävyistä tai valkoisesta ja mustasta. Minä joko rakastan vahvasti tai vihaan syvästi, mutta en ole kivahko tai semiseco. Tänään olen huomannut värien haalistuneen ja mitäänsanomattomuuden pyrkineen sisälle ja päässeenkin jo eteiseen.

Olen yleensä syksyihminen, mutta tämä syksy on ollut jokseenkin vaikea. Väsymys valtaa alaa eikä mikään asia maistu miltään. Huomaan olevani hidas ja haluton. Ja tulkintani on jälkimasennus. Kaikesta siitä mitä on ollut ja mikä on täytynyt kestää ja selvittää ja minkä on saanut koko elimistön äärimmäisiin selviytymissuorituksiin. Nyt kun ei tarvitse jaksaa pakosti, voikin antaa itselleen luvan tajuta mitä on ollut.

Beige ei ole onneksi sama kuin tummanharmaa tai musta. Beige on sävyltään valoisa ja lämmin. Ainakin minun beigeni. Ja minun rakaani kietovat minua yhä tiukemmin lähelleen ja sanovat: ole rauhassa väsynyt, se menee kyllä ohi…ajallaan.

Ota vaikka lasi vettä

aallot ja kallioTuntuuko sinusta koskaan, että olisit kuin ulkopuolinen, joka seuraa elämääsi vierestä? Asioita sattuu ja tapahtuu ja sinä joudut ihmettelemään tapahtumien käänteitä. Tapahtumat kohdistuvat sinuun, etkä aina pysty vaikuttamaan niiden voimaan ja vaikutusvaltaan.

Minun viime vuoteni oli vähän tällainen. Elin muiden ihmisten ratkaisujen tai elämäntilanteiden mukaan ja mukauduin niihin kuin kameleontti. Milloin olin ymmärtävä ja väistyvä, milloin hoitava ja kannustava. Ja monessa mutkassa huomasin jättäväni omat toiveeni ja tarpeeni alimmaiseksi tarvelistalla. Vaati täysin ulkopuolisen ihmisen kommentin, että tajusin oman tilanteeni ja tilani. Olin sairastumassa uupumukseen enkä edes itse ollut tajunnut koko asiaa.

Uupua voi monesta syystä. Minun syyni oli ehkä vuosien kertynyt kriisivyyhti, joka laajeni kuin lumipallo. Reippauteenkin voi sairastua ja itselläni oli aina ollut tarve ja taipumus kehoittaa paitsi itseäni myös toisia olemaan reipas ja rohkea. Rohkeutta vaatikin mennä peilin eteen jälleen kerran ja todeta, että tästä kaikesta ei nyt selviä itsesuggestiolla ja reippaudella. Tarvittiin puhetta ja rehellisyyttä. Jouduin myöntämään itselleni, että en olekaan kaikesta selviytyvä ja ylittevahva.

Kun ihminen on kriisissä, hänen on vaikea nähdä asioita selvästi ja ymmärtää asioita edes päällisin puolin. Tulee tehtyä lehmänkauppoja. Erossakaan en pitänyt väliä sillä miten minun asiani menevät, kunhan pääsen nopeasti rauhaan ja turvaan. Rauhaan valtavista tunnekuohuista ja turvaan pettämisestä ja valehtelusta. Ensimmäinen kotini olikin turvapesä sekä itselleni mutta myös tyttärelleni, joka muutti mukanani. Elämämme ei kuitenkaan ollut kovin helppoa siltikään.

Tänä päivänä sitä kaikkea ajatellessa olen kiitollinen siitä, että olen hengissä. Jaksan jälleen paitsi iloita elämästäni, myös jopa luoda uutta ja suunnitella. Olen kanssaihmisillenikin toivottavasti kärsivällisempi ja ystävällisempi. Ymmärrän tänään paremmin väsymystä ja lannistumista kuin olisin koskaan ymmärtänyt ennen kaikkia näitä kokemuksiani.

Tänään kun asiat kasaantuvat ja tilanteet meinaavat ottaa vallan, osaan jo istua alas, huokaista ja juoda vaikka lasin vettä. Antaa itselleni aikaa ymmärtää tilannetta vähän laajemmin. Enkä enää halua tehdä lehmänkauppoja. Ja itseäni en halua enää kieltää.