Uusi sivu käännettävänä

IMG_4060Aikaa on kulunut ja hampaankolossa on yhä vähemmän asioita. Eräs ystävä puhui kahdesta vuodesta, minä ajattelen, että toipuminen kestää koko elämän, eikä siltikään koskaan tule ennalleen. En tiedä, onko edes tarvetta. Takaisin paluuseen ei ole mahdollisuuksia, ei edes astraalitasolla, saatikka fyysisesti ja oikeasti.

Eilen illalla kotona oli hyvä jutteluhetki. Tiedäthän niitä hetkiä, kun molemmat ovat vapautuneita ja läheisyys antaa luvan olla rehellinen ja avoin pohjia myöten. Se on niitä hetkiä, kun tulee sanoneeksi asioita ihan oikeasti ja oltua auki ja vapaa. Siinä hetkessä minäkin totesin olevani onnellinen ja vapaa suuremmista katkeruuksista. Hengitin tässä ja nyt, en mennyttä enkä tulevaa.

Uskon edelleen ihmisyyteen, vaikka näenkin, että on ihmisiä, jotka elävät myös toisia ihmisiä varten ja sitten on niitä, jotka tallovat edeltään aina yhden ihmisen kerrallaan. Uskon rakkauteen, vaikka näenkin itsessäni arpia, jotka vihlovat huonolla säällä. Uskon tulevaisuuteen, vaikka hetki sitten toivoin kuolevani puukoniskuihin selässä ja sydämessä. Uskon siihen, että minä tulen nousemaan ja että saan kauneimmat siivet ever. Eikä uskoni Jumalaan kuollut, vaikka häntä kovasti haukuin ja soimasinkin huonoista korteista ja pahasta raekuurosta. Heinäsirkoista ja paiseista puhumattakaan.

jäinen puuVielä jokin aika sitten näin joka paikassa ällöttävän onnellisia ihmisiä ja olin heille niin kateellinen, että leukaperissä kiristi. Tänään tiedän, että toisten kadehtiminen ei lisää piiruakaan omaa onnellisuuttani, eikä muiden menestys ole minulta pois. Ja uskon vakaasti, että minullekin on pala kakkua olemassa, jossa on valkosuklaakuorrute ja nonparelleja.

Uusi sivu on käännettävänä ja se on jo käännetty. Vielä en osaa ajatella itsestäni kovin suuria. Häpeän omaa jätettyä itseäni. Mutta onneksi nyt osaan jo uskoa elämään. Tulossa on uusia sivuja, uusia voittamisen arvoisia esteitä, valloittamisen arvoisia vuoria. Ja jos ei niin olisi, olisin vain yksi pieni hapan pihlajanmarja, joka talven jälkeen löytyy tallattuna lumen alta kovasti  jäätyneenä. Siihen en suostu. En vain suostu.

Valo paljastaa

helleaurinkoVaikka koko talvilomani ajan oli sateista ja pilvistä ja harmaata ja kuumeista ja flunssaista ja ikävää, olen kuitenkin nauttinut siitä, että päivän ja yön ero on selvä. Aamulla valo lisääntyy ja yöllä on pimeää. Ja päivä pitenee koko ajan vauhdilla. Kevät alkaa tuoksua ilmassa. Ja kun sataa, sanon itselleni: sada vaan, sillä jokainen vesipisara sulattaa lunta ja jäätä ja kevät tulee nopeammin. Ja kesä. <3

Kaipaan lämpöä ja aurinkoa. Kaipaan väriä ja vehreyttä. Kaipaan pääsiäistä ja suklaamunia. Kaipaan vapaata järven pintaa ja pitkiä kävelylenkkejä varvassandaaleissa. Kaipaan kahvihetkiä puistonpenkillä satamassa. Kaipaan viinilasillista terassilla. Kaipaan hiekkarannan tuntua varpaidenvälissä. Kaipaan kesäyön automatkoja. Kaipaan ja odotan. ja tulen kärsimättömäksi.

Valo paljastaa likaisen ikkunan ja likatahran lattialla. Valo paljastaa kuraisen autonkyljen ja sängyn alle karkaavan villakoiran. Valo paljastaa myös mielessä hiipivän masennuksen ja surun. Paljastaa ja pelottaa, koska se myös vaatii tekemään asialle jotain. Jossain vaiheessa ne ikkunat tulee pestyä, koska ei enää kestä sitä tosiseikkaa, että ulkona lisääntyvä kauneus ei näy. Kun katu kuivuu ja aurinko paistaa, on aika kun autonkylki pestään hohtavan kiiltäväksi. Helppoa on ottaa imuri tai rätti, mutta miten mielen saisi vapaaksi masennuksesta ja peloista ja suruista?

Puhuminen puhdistaa. On puhuttava paitsi itselle myös toisille. Eikä vain niille, jotka ovat aina samaa mieltä. On uskallettava kääntää perspektiiviä. Itsestä ulos, ulkoa itseen, oikealle ja vasemmalle. Ja tärkeää on katsoa myös ylös. Umpikujassa voi katsoa vain ylös. Siellä on tilaa ja ilmaa ja taivas ja aurinko ja pilvet ja kuu ja tähdet. Ja kokonainen avaruus. Perspektiiviä minuuteen ja omiin pelkoihin.

Valo voi paljastaa myös kauneutta. Värejä ja tekstuureja. Nukkaisen posken ja tuikkivan silmän. Valo auttaa löytämään tien pimeydessä. Pelko voi poistua ja masennus ja suru.

Palautumista ilman proteiinipirtelöitä ja urheilujuomia

Muutto on tehty ja kohta on taasen elämä kohdillaan ja paikoillaan. Epäjärjestyksessä eläminen on väsyttävää ja rasittavaa. Ensin purat kodin, laitat asiat laatikoihin ja säkkeihin. Kannat osan, jätät toisen ja koskaan et muista ihan tarkkaan mihin ihmeeseen sen yhden tärkeän laitoit, ennen kuin olet päässyt siihen onnelliseen pisteeseen, että kaikki nyssäkät on purettu ja aseteltu mikä esille, mikä kaappeihin.

Löytöjäkin olen tehnyt. Ainiin, minullahan on tämmöinen! Esimerkiksi eilen löysin ihanan yöpaidan, jota tuskin olen juurikaan käyttänyt, mutta nyt se löysi ylleni ja aikaansai iloa. Tai ne esineet, jotka löytävät kokonaan uuden tarkoituksen, kun sen asettelee eri paikkaan tai huoneeseen.

Pikkuisen piti tehdä myös hankintoja. Olohuone sai uuden maton ja kattovalaisimen ja eteinen istuimen (käytetyn parturintuolin ;D )ja pianontausta peilin lauluharjoituksia varten. Vaikka uusissa tavaroissa ei ole vielä historiaa meille, tuntuvat ne nyt jo ihan omilta ja tärkeiltä omissa tehtävissään.

kahvilassaPalautumista ja lepoa on tarvittu. Armollisuutta omalle riittämättömyydelle ja voimattomuudelle. Ikä ei kasvata voimia kuin korkeintaan henkisiä ja palautuminen kestää yllättävän kauan. Särkylääkettä on otettu ja sohvalla on maattu. En ole yrittänyt kiirehtää elimistöäni, onpahan saanut tuntea mitä on tehdä äärirajoilla ja mitä on olla väsynyt. Pikkuhiljaa, aamu aamulta on olo ollut parempi ja virkeämpi. Eikä kädetkään ole enää niin turvoksissa, sormuksetkin menevät jo hyvin sormiin.

Meillä tämän päivän ihmisillä on suuri tarve tehdä kaikki suorituksena. Voimakas kuntosuoritus ja sitten siitä nopea palautuminen. Heti pitää olla valmis uuteen koitokseen ja suoritukseen, mikä ikinä se sitten onkin. Heikko ei saa olla, eikä hidas. Nopeasti, voimakkaammin, paremmin, korkeammalle, sitkeämmin ja röyhkeämmin. Ja väiaikoina nopeaan palautumiseen auttavat proteiinithivenaineetvitamiinitkuidutpalautumisjuomatpatukatjauheet. Mikä ihmeen kiire kaikilla on kokea liian paljon liian pienessä ajassa?

sydän-hiekassaVanheneminen antaa viisautta hidastaa ja kuunnella. Ja nyt en tarkoita vain eläkeläisiä, vaan ihan jokaista, joka tunnustaa saavansa joka vuosi vähän enemmän ikää itselleen. Erikseen ovat ne, jotka aina täyttävät 35, vaikka näyttäisivät ryppyisiltä. Minun on ollut pakko tunnustaa sekä itselleni, että lähimmilleni, että enää en jaksa siirtää yksin lipastoa, enkä halua kantaa kirjahyllyä. Minä tarvitsen aikaa ja toista ihmistä. Ja särkylääkettäkin, joskus.

Minulla on paljon

kynttilät-ikkunallaOlen nyt muuton loppusuoralla. Paljon on pakattu, kannettu, maalattu, pesty ja suunniteltu. Nyt uusi koti on hahmottumassa ja kaksi yötä pitää vielä nukkua vanhassa paikassa. Tyttären kanssa eilen juuri huoattiin helpotuksesta, että kohta eletään taas vain yhtä osoitetta ja arki ja juhla löytävät taas paikkansa meidän elämässämme. Ja elämä on elämää, eikä vain välitilaa ja siirtymistä ja odotusta.

Jälleen kerran olemme miehen kanssa saaneet maalata kodin seinät puhtaiksi ja kauniiksi. Saaneet pestä lattiat ja pinnat toisten elämisenjäljistä ja tehdä paikasta oma pesä. Seuraavat jäljet ja tahrat ovat omiani. Minun elämiseni jälkiä. Ja minun perheeni ja rakkaitteni. Melkein odotan sitä ensimmäistä kahviläikkää lattiassa olohuoneeseen järjestetyn kahvihetken jäljiltä.

Kun olin saanut olohuoneen lattian kuurattua, mies oli saanut seinät valmiiksi ja kirjahyllyt olivat löytäneet paikkansa, katsoin kotiani ilon ja kiitollisuuden täyttämänä. Sanoinkin miehelleni, että olen hyvin onnellinen. Ja jatkoin: ”Tarkoittaako tämä sitä, että olen vähään tyytyväinen, vai sitä,että meillä on paljon?” Ja mies todisti sitä, että kyllä se tarkoittaa enemmänkin sitä, että meillä on paljon.

Pienestä ja syvältä nouseminen on raskasta. Jotta pääsee edes vähän tasoihin, on kaivettava paljon surua ja likapyykkiä. Ensin et näe  mitään hyvää, positiivista, etkä kaunista, mutta vähitellen, aste kerrallaan alat nähdä värejä ja valoa. Ja pystyt tuntemaan jopa lämmön ihollasi. Sitten tulevat nauru ja nälkä. Nälkä paitsi ruuan, myös elämisen suhteen. Ja halu kauneuteen ja läheisyyteen. Minä olen nyt eron jälkeen kolmannessa muutossa. Kaksi edellistä on ollut siirtymistä. Tässä muutossa on erilaista sisäinen tunne. Asiat loksahtavat paikoilleen ja tyytyväisyys ja kiitollisuus ovat päälimmäisiä asioita ja tunteita. Enää en koe vain tyytyväni johonkin, vaan minun maljani onkin ylitsevuotavainen.

Hiljainen ilo on täyttämässä mieltä ja siirtämässä sinne pesiytynyttä surumielisyyttä syrjään. Tänään kiitän. Tänään olen onnellinen. Tänään minulla on paljon.

Ollaan ihan rauhassa

Vaikeuksia ei kukaan toivo, eikä pyydä. Ensimmäinen asia, mitä kotoa pois muuttava nuori ajattelee, on se, kuinka hienoa on itse päättää omista asioistaan. Siitä mitä syö ja koska ja siitä, milloin menee nukkumaan ja koska herää. Tai siitä, ketä kutsuu milloinkin kylään käymään. Ja yleensä ei ajattele tulevia vaikeuksia. On olemassa vain toivo ja vahva luottamus siitä, että siivet kantavat kyllä ja kaikki asiat vaan jotenkin selviävät. Itsestään.

Elämä kuitenkin harvoin on juuri toivotun laista. Joskus paattimme ottaa vain vähän pohjakosketusta, mutta entäs sitten, kun pohjaan tulee reikä, vettä alkaa tulvia veneeseen ja uppoaminen on vähintäänkin lähellä? Mistä silloin ammennamme voimaa, rohkeutta ja sitä toivoa tai luottamusta?

Minä olen saanut ehkä jo syntymälahjana merkillisen optimismin. Vaikka asiat meinaavat kaataa ja upottaa (betonirengas nilkoissa on vaikea pysyä pinnalla), niin kuitenkin jossain vaiheessa nousee luottamus siihen, että kyllä tästäkin vielä, jollain merkillisellä tavalla, ehkä jo huomenna, päästään pintaan ja nähdään auringonvalo ja taivaansini. Kiitos tästä syntymälahjasta! Se on pelastanut minut monesti.

Optimismi on vähän niinkuin rauha, joka laskeutuu hartioille kesken stressaavan tilanteen. Se on kuin taskulamppu, jonka duracelparisto ei lopu, vaikka tunneli on kuolettavan pitkä ja pimeä. Optimismi on kuin suojelusenkeli, joka pitää kädestä rohkaisevasti kivun keskellä.

laituriOptimismi ei ole kuitenkaan sinisilmäisen sokea, vaan se näkee ja tietää kyllä asioiden ja tilanteiden vakavuuden. Kun olin nuori, minua vähän pilkattiin kotona tästä optimismistani. Kyllä elämä vielä sinuakin opettaa- tyylillä. Ja  minä melkein uskoin, että elämän kuuluu olla vain tuskien taivalta ja hymyn täytyy pyyhiä pois, sillä eihän tässä mitään hauskaa voi olla. Hauska on syntiä tai ainakin jotenkin paheellista. Onneksi en uskonut sisimmässäni, vaan kuulin optimismini äänen: Usko unelmiisi, tyttö! Koet vielä paljon ihanaa.

Ei tullut pelkästään ihanaa. Tuli myös kipua ja surua. Mutta optimismi on auttanut minua avaamalla silmiäni näkemään kulman, jonka takaa voikin tulla jotain uutta ja hyvää. Uusi alku ja uusi yritys vaikka joka päivä.

Ja optimismi on se, joka kuiskaa korvassani: Ollaan vaan ihan rauhassa, kyllä tämäkin tästä, usko pois.