Kirjoittamattomat joulukortit

kaksi-kynttilääTänä vuonna olen tehnyt historiaa: En ole kirjoittanut yhtään joulukorttia, en leiponut yhtään piparkakkua, enkä paistanut lanttuporkkanaperunamaksalaatikonlaatikkoa. Ei ole ollut aikaa, eikä ole huvittanut. Vielä on 12 päivää aikaa ennen kuin on jouluaatto ja kaikkien odotusten kulminaatiopiste.

Olen kyllä ostanut kortteja, pari kymmentä. Tuossa ne odottavat, tietokoneen vieressä. Ehkä laitan ne kaappiin korttilaatikkoon jossain vaiheessa viikonloppua. Kysyin mieheltä, haittaako, jos ei lähetetä tänä vuonna, hän sanoi, että ei haittaa. Hyvä näin. Nyt en jaksaisi. Paljon töitä ja flunssakin yrittää puskea läpi vastustuksen.

Minulla on kirja, jossa on joulukorttiosoitelista. Siitä on vuosien varrella kadonnut monta nimeä ja monta nimeä on tullut tilalle. Jotkut nimet on poistettu, koska nämä henkilöt eivät enää elä. Mutta monta nimeä on vain ajan saatossa jäänyt pois. En tarkoita, että nämä ihmiset olisivat tulleet yhdentekeviksi, ehkä ennemmin niinpäin, että minä olen tullut näille ihmisille yhdentekeväksi ja sitä kautta myös olen vapauttanut itseni kortin lähettämisen velvollisuudesta.

Sitten on niitä, joiden osoitetta katson lämmöllä joka vuosi, mutta tiedän, että heille riittää se, että ajattelen heitä rakkaudella tai lähetän tekstarin jouluaattona.

Tämä vuosi on tämän lainen. En tiedä, vaikka kirjoittaisin ilolla ensi vuonna kaksinkertaisen määrän kortteja. Tänä vuonna aion opetella olemaan ilman syyllistymistä kirjoittamattomista joulukorteista. Laatikot ja piparkakut kyllä aion paistaa. Ihan niinkuin ennenkin.

vahvemman oikeudella- ei kiitos!!

Viime päivinä on kännykkäni kilahdellut viestimerkkiä turhankin tiheään. Yksi lehti lähettää sinne uutisia, jotka vaihtuvat ja tarkentuvat kaikenaikaa. Useimmin uutisissa on ollut naapurimaamme Venäjä ja sen aiheuttamat konfliktit, uho ja pelottelut.

Pelko on ollut ensimmäinen reaktioni. Pelko siitä mitä maailmassa tapahtuu ja mitä tuhoja vielä on edessä. Pelko on se mitä näillä uhoamisilla yritetäänkin saada aikaan ja pelon mukanaan tuomaa lamaannusta ja antautumista.  Toinen reaktioni on ollut harmistus. Harmistus siitä kuinka entinen sivistysvaltio on alkanut käyttäytyä kiukuttelevan pikkulapsen tavoin. Koska me ei saada tehdä mitä halutaan, me ei leikitä enää teidän kanssa eikä syödä teidän kanssa samassa pöydässä. Harmistus luo usein aikaan turhautumista ja joskus jopa peräksiantamista. Viimeisin reaktioni on ollut suuttumus. Olen vihainen siitä kuinka yksi valtio saa aikaan tuollaista yleistä hysteriaa ja epätasapainoa. Suuttumus on aktiivinen tunne ja voi parhaimmillaan tuoda sopivaa adrenaliinia ja toimintakykyä tehdä jotain asioiden hyväksi.

Lastenkasvatuksessa on opetettu, että lapselle ei saa aina antaa periksi. Lapselle ei saa antaa kaikkivaltiuden tunnetta ja sitä kautta jopa turvattomuuden tunnetta omasta vallasta. Mitä siis haluan sanoa: nyt pitää asioille tehdä stoppi!! Voitaisiinko löytää kansakuntana ja länsivaltana jonkinlaista gutsia ja terästä omaan toimintaan? Pelottelun ei saa antaa vaikuttaa lamauttavasti. On vielä olemassa oikea ja väärä, eivätkä ne ole muuttuneet yhden ihmisen mielipiteen, vallan- ja mielihalun takia. On vielä olemassa ystävyyttä ja yhteistyötä! Ja vielä on arvoja, jotka katsovat heikompaa ja haluavat auttaa.

aukko-taivastaPutkinäköinen tarkastelu tuo raamit kokonaisuuteen. Ja ne raamit rajaavat paljon ulos todellisuudesta joka on olemassa.

Meillä on historia ja meillä on nykyisyys. Meillä saa olla myös turvallinen tulevaisuus.

Minä, minun, minulle, minulta, minusta…

helleaurinkoLomamatkan viimeisenä iltana avasin puhelimen ja katsoin uutiset. Silmieni eteen räjähti pommituksia, pudotettuja lentokoneita, kadonneita ihmisiä, palavia taloja ja valtava määrä kärsimystä. Oli ihanaa olla hetki poissa näiden tavoittavuudesta, mutta kun ne kaikki tulivat eteeni kerralla, tunsin putoavani kuiluun. Ja kuilussa huusi itsekkyys ja omaneduntavoittelu.

Itsekkyydessä ei pysty näkemään kuin itsensä. Kaikki asiat pyörivät niiden asioiden ympärillä mitä kaikkea minä voisin saada lisää. Muista piittaamatta, muiden kärsimystä hyväksi käyttäen. Minä haluan lisää, minun oikeuteni on ottaa mitä haluan, minulle kuuluu kaikki, minulta ei saa vaatia mitään vastaantulemista, minusta ei löydy mitään moitittavaa… listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle.

Tämä itsekkyys ei näy pelkästään meissä yksilöissä, vaan kokonaisissa kansakunnissa ja vallanpitäjissä. Toisen kärsimyksellä ei ole väliä, kunhan saan mitä haluan. Muut toimivat pelinappuloina. Mikä tekee tästä lopun? Tätä kysyn tai huudan aika turhautuneena ja toivottomanakin. Lentokoneemme lensi Ukrainan ilmatilassa. Miksi meidän koneemme säästyi, mutta tuo toinen pudotettiin?

Narsistiset ihmiset ovat sitä mieltä, että eivät voi itselleen mitään. Olen diagnosoitu narsisti, en mahda itselleni mitään. Voivoi, koittakaa kestää. Onko siis ymmärrys ja tieto tuonut maailmaan kaaosta kun mihinkään ei saa puuttua, vaan kaikkea on vaan ymmärrettävä? Kuinka moni johtaja nauttii narsistisista piirteistään ja vaatiiko johtajuus nimenomaan sitä?

Kävimme matkalla Knossoksessa ja luin minolaisesta kulttuurista. Siitä mainittiin erityisesti se, että minolaiset olivat kulttuurikansaa, joka ei ollut millään tavalla kiinnostuneita sotimisesta, vaan harjoittivat ulkomaankauppaa jo v. 1700 eaa. Sitten tuli joku, joka tuhosi koko hienon kulttuurin kertaheitolla. Se oli joko tsunami tai sitten jokin muu tragedia kohtasi heidät. Jäin miettimään sitä, täytyykö meidän kuitenkin koko ajan olla varautuneita sotaan ja katastrofiin ja unohtaa pehmeät arvot.

lentsikka

Pudotetun koneen raunioille ei päästetä tutkijoita. Omaiset eivät pääse hautaamaan omia rakkaitaan. Itsekkyys menee niin pitkälle ja peli on kovaa. Voidaanko tähän puuttua? Pommitukset Lähi-idässä jatkuvat.

Koska me ihmiset nousemme ja sanomme: NYT RIITTÄÄ!!

Tukka takana ja tie edessä

Pidän erityisen paljon autolla ajamisesta. Autoni on toimiva, sillä on hyvä ajaa, penkit ovat mukavat ja moottorissa on tarpeeksi tehoa. Ilmastointi toimii ja CD-soittimeen mahtuu kerralla 6 levyä, joita voi kuunnella ajon aikana. Ei siis lainkaan huono kumppani kilometrejä kuluttamaan. Joskus minut valtaakin ihan ylitsepursuava tunne, että nyt kunnon takakeno ajoasento, hyvä biisi soimaan ja eikun tielle kohti auringon laskua.

Ymmärrän hyvin niitä, joille viisikymmpisenä tulee moottoripyöräkuume. Kyse ei ole pelkästään mistään elimenjatkeesta, vaikka sitäkin varmaan on ilmassa, vaan vapauden kaipuusta, siitä, että haluaa kokea olevansa livenä roudmoviessa. Nahkatakki päällä, bootsit jalassa, huivi kaulassa ja päässä semmonen groove pottakypärä. Näissä mielikuvissa ei näe itseään koskaan missään turvallisuushakuisissa goretexkuteissa, vaan farkuissa ja nahkatakissa. Aina. Ja huivi, joka kaulassa lepattaa tuulen mukana on punainen. Aina.

Ja miksi tuo villiintyminen ajoittuu niin usein juuri ihmisen viiskymppisiin? Se on elämänvaihe, jossa on jo saavuttanut jotakin. Ainakin sen, että jos on elämään siunaantunut lapsia, ne yleensä tuossa vaiheessa on jo kasvaneet niin isoiksi, että ovat jo omillaan tai ainakin ihan siinä hilkulla. Voi siis alkaa ajatella puhtaasti itseään ja sitä mikä tuntuisi hyvältä juuri nyt, juuri tässä ja juuri minulle.

Vapaus on ehkä minulle tässä kohtaa avainsana. Vauhtiin ja tien päällä olemiseen, maisemien vaihtumiseen liittyy minulla aina ajatus vapaudesta. Siitä, että on vapaus erityisesti ajankäyttönsä suunnittelemiseen tai juuri siihen suunnittelemattajättämiseen. Aikataulut ovat arkea ja sen sujuvuutta varten. Vapautta on jättää kello kotiin ja olla tuijottamatta puhelinta.

tunturipolutMinulla on elämässä nyt vahvasti semmoinen tukka takana ja tie edessä- fiilis. Ihan suhteessa koko elämään. Tietenkin edessä oleva loma provosoi ajatuksiani vahvasti, mutta ajattelen näin  myös suhteessa kaikkeen. Mitä tie tuo vastaan, sitä en tiedä, mutta mutkat tulevatkin yleensä aina yllättäin. Kaikista kurveista ei ole etukäteen varoituskolmiota. Haluan kuitenkin baanalle, tälle omalle elämänmakuiselle baanalleni. Toivottavasti bensaa on riittävästi ja tuulilasiin ei tule liikaa niitä hyttysenraatoja.

Metsässä kuljin ja elämän näin

kelopuuVesa-Matti Loiri laulaa laulussaan: ”Metsässä kuljin ja kuoleman näin. Oli kuollutta kaikki mun ympärilläin. Miksi sä lähdit ja miksi mä jäin? Hiljaa tuuli huminoi” ja minä ymmärrän mitä hän laulaa. Minusta tuntuu, että olen nähnyt elämässäni lopullisia ja kuolemaan verrattavia asioita. Ja joskus sitä oikeastikin tuntuu siltä, että kuolee, vaikka ei kuolekaan.

Kun kävelee tunturissa, ihmettelee joka kerta sitä valtavaa elämän voimaa, joka versoaa kuolleelta näyttävän kiven raossa tai jopa sen päällä: pieni vihreä verso tai jopa värikäs kukka kasvaa maaperässä, jossa ei luulisi olevan mitään annettavaa kenellekään. Kuoleman kohtaaminen näin vertauskuvallisesti voikin siis olla kasvualusta jollekin uudelle ja elävälle.

Loiri jatkaa laulussaan: ”Metsässä kuljin ja elämän näin vain unessa kaikki mun ympärilläin. En sinua itkenyt, vaan itseäin. Hiljaa tuuli huminoi”. Tämän laulun kuullessani olen yhä varmemmin tajunnut sen, että kaikessa itkussani olen eniten itkenyt juuri itseäni, en toista, en hänen lähtöään, en yksittäisiä asioita, vaan nimenomaan itseäni. Ja se itku ei lopu ihan heti. En roiku menneessä, enkä haikaile samaan takaisin. Itken sitä miten minulle tehtiin, miten minun kävi. Itken omaa pienuuttani ja turhuuttani, sitä kuinka olin toisille ihmisille pelkkä turhake, josta voi luopua noin vain. En sinua itkenyt, vaan itseäin, niinpä niin.

Ja tästä on kyse myös blogissani. Siitä, kuinka voin koota ja kerätä uudelleen itseni kasaan ja lopettaa itseni itkemisen. Että voin nousta ja nauraa itselleni ja armahtaa itseni pienuudestani ja epäonnistuneisuudestani.

Laulu jatkuu: ”Elo on taikaa, parasta aikaa, jo mielesi nousta suo! Nouse ja juokse rakkaittes luokse! Siellä jo oottelee nuo”. Elämä on taikaa. Taiassa on aina jännitystä ja pelkoakin siitä miten nyt seuraavaksi käy. Ja yleensä taiassa on myös se salaisuusaspekti, se jokin, joka ei selvene koskaan. Asia, joka pitää vain uskoa ja hyväksyä ja elää läpi. Ja olla kiitollinen.

nuppuLaulun viimeinen säkeistö kuuluu: ”Kuusien kuisketta kuulemaan jäin. Katseeni käänsin mä valoa päin. Elää ja kuolla ja herätä taas! Hiljaa tuuli huminoi.” ja minä olen tehnyt niin, kääntänyt katseeni valoa päin. Välillä pitää katsoa taakse, mutta vain hetkeksi. Sinne menneeseen ei voi jäädä. Ei voi tuijottaa liikaa, sillä kuoleman kalman haju voi tulla ja tarttua ja sitä hajua kavahtavat kaikki kanssaihmiset. On katsottava enemmän eteen kuin taakse.

Elo on taikaa ja sitä parasta aikaa. Tai vaikka Nykäsen kuuluisin sanoin: ”elämä on laiffii”, juuri sitä se on. Ja siksi se on myös tarkoitettu.

 

Elämäni listaa

auringonlasku1Olen aloittanut työnohjauksen. Näin uudelleen kouluttautuneena on hyvä miettiä syntyjä syviä siitä mitä odottaa työltään, mitä sille voi itse antaa ja kuinka paljon haluaa työlleen uhrautua. Monenlaisia aikoja silläkin saralla olen nähnyt, elänyt ja kokenut. Työvuosia on takanani 28 vuotta useammassa työpaikassa ja useamman nimikkeen alaisuudessa. Jaksettu on, vaihtelevalla menestyksellä.

Koska työnohjaajani on minulle täysin outo, tein hänelle listaa elämästäni tähän asti. Listaa tehdessäni huomasin sen sisältävän kolme päällekkäistä aihepiiriä, jotka ovat vaikuttaneet nykyiseen työkuntooni ja työmotivaatiooni: Koti, työtilanne itsessään sekä terveys. Aloin laittaa listaani eri värikoodeja ja näin kohta kuinka eri värit jaksottivat elämääni koko aikuisena olemiseni ajan.

Ensin vähän jopa pelästyin listaani. Sitten tunsin noloutta. Eihän tämmöistä listaa voi kenellekään näyttää, luulee vielä umpihulluksi. Ei kukaan usko, että yhden ihmisen elämään voi mahtua noin paljon asioita. Voinko siis olla enää täysjärkinen? Olisiko parempi, jos poistaisin muutaman seikan. Ja jos poistan, poistanko suurimmat ja pahimmat, vai pienempiä ja mielestäni vähäpätöisempiä asioita?

Onneksi mieheni tuli paikalle, luki listani ja totesi, että hyvä lista, selkeä ja totuudellinen. Mitään et poista, koska kaikki on kuitenkin eletty ja läpi käyty. Kokemusmaailmassa olevaa ja sitä kautta minussa vaikuttavaa. Viisas mies, olen hänestä tässäkin asiassa kiitollinen.

Ei omasta elämästä voi poistaa tai unohtaa asioita noin vain. Ne täytyy hyväksyä ja myöntää. Katsoa asioita ja itseä silmiin ja ottaa armollinen asenne. Vielä olisin voinut käyttää kahta lisäväriä. Toista asioihin, joihin olen itse ollut vahvasti vaikuttamassa. Ja toista asioihin, jotka ovat tulleet olosuhteiden, elämän tai muiden ihmisten taholta. Mutta sitten listani olisi näyttänyt sateenkaarelta ja siihen en sitten lainkaan ruvennut.

Listani auttoi minua myös ymmärtämään itseäni vähän paremmin. Kun katsoin aikajanaani, tajusin miksi olin toiminut, kokenut, tehnyt tai jättänyt tekemättä jotakin. Olin kuitenkin toiminut niissä olosuhteissa ja niillä kokemuksilla, jotka minulla kulloinkin oli. Saatoin jopa antaa itselleni anteeksi yhtä sun toista. Ja muistin mm. sen, miltä tuntui olla töissä, hoitaa kotia ja tuntea koko ajan fyysistä kipua. Siitäkin olen selvinnyt ja osaan iloita päivistä, jolloin kipuun ei kiinnitä mitään huomiota.

Työelämäänkin liittyy monenlaisia aikoja. Työnarkomaniasta uupumukseen. Kaikkea myös onneksi siltä väliltä. Olen saanut iloita tekemästäni työstä. Olen joutunut miettimään miksi ihmeessä tähän työhön rupesin. Olen kysynyt kutsumustani ja olen ollut varma omasta paikastani.

Tänään olen tässä. Listoineni päivineni. Jonkunlaisessa taitekohdassa.

Versova toivo

toivon-kukkaKun istutin salaatin ja herneensiemeniä purkkeihin, aloin luonnollisesti joka päivä seurata tilanteen kehittymistä. Joko alkaisi näkyä pienet versot mullan pinnan yläpuolella. Kastelin ja hoidin ja kun ilokseni näin vihreät alut ruskealla maaperällä, olin taas ilosta mykkyrälläni. Kasvun ihme oli jälleen voittanut epäluulon ja itsekritiikin. Nyt kun taimet ovat jo hyvin pinnalla, mutta vielä kovin hennot,pelkään joka päivä, että sade tai tuuli ovat riepotelleet ne pilalle. Ja joka päivä odotan kärsimättömänä sitä hetkeä, kun saan korjata satoa pienistä purkeistani. Ihme,että en joka aamu mittaa taimien pituutta viivottimella. 😀

Silloin kun ihminen haluaa pudottaa painoaan, hän usein lankeaa siihen että punnitsee itseään ahkerasti joka aamu ja ilta ja ihmettelee kun paino ei joka päivä putoa n. kiloa. Kärsimättömyys on tässäkin asiassa pahasta. Kun koko ajan odottaa tulosta liian kiihkeästi, on pettymys tuloksien hitaudesta vielä suurempi ja se saattaa lannistaa niin, että luopuu koko leikistä.

Toivon herääminen ihmisessä on vähän samankaltainen asia. On oltava kärsivällinen ja annettava asioiden kehittyä rauhassa. Toivon versot ovat alussa yhtä hennot kuin salaatinaluillani ja niiden kokoaikainen pöyhiminen voi tuottaa turhautumista ja odottamiseen väsymistä. Tai jos toivo ei olekaan omasta mielestä kasvanut sfääreihin yhdessä yössä, ei kestä toivottomuuden takapakkeja, kokeekin olevansa epäonnistunut ja heikkotasoinen.

Versova toivo on kuin laulussa mainittu onni, jota ei saa liian varhain herätellä ja huudella julki. Toivo kasvaa pikkuhiljaa ja kasvaessaan se myös vankistuu ja kantaa paitsi itseään, myös ympärillään olevaa yhteisöä. Toivo ei kasva nousukiitoisenomaisesti suoralla viivalla, vaan yhdessä elämän kanssa sen iloissa ja suruissa ja notkahduksissa. Takapakkeja siis tulee ja tulee riepottelevia sateita ja tuulia, jotka yrittävät lanata versot tai upottaa ne tulvaveden alle. Toivolla on kuitenkin uskomattoman hyvä kasvuennuste. Sen juuret ovat vahvemmat kuin männyn ja verso sitkeämpi kuin voikukan.

Versova toivo on kauniin vihreä ja jonakin päivänä huomaat se kasvattavan pitkää kukkavanaa, joka sekin aukeaa kukintoon, mikä on juuri sen värinen kuin itse toivot. Minun toivoni on siis eri värinen kuin sinulla. Sen lehdetkin näyttävät erilaisilta sinun toivoosi verrattuna. Mutta yhteistä niille on kauneus ja elvyttävä voima.

Pidä kiinni toivostasi, kastele ja hoida sitä kunnes huomaat sen kastelevan ja hoitavan sinua. Ja tuottavan sinulle iloa ja siunausta.

enkeli-ikoniPia Perkiö:

En lakkaa toivomasta sinulle hyvää, sitä että sinulta ei lopu lohdutus,

onni, jota enkelit tuovat hiljaisina ja rakastavina,

taivasta tuoksuvina toivon tuulina, tuovat eivätkä ota pois.

Toivomuslistaa

Vaikka ei ole joulu, enkä ole laittanut yhtään hammasta tyynyn alle, aion tänään keskittyä toivomiseen. Minulla on siis toiveikas olo. Tulevaisuus tuntuu toiveikkaalta, alkanut kesä on toiveita täynnä ja joka aamu tunnen itseni aika lailla toivorikkaaksi. Ei meillä siis sittenkään huonosti mene! Joten ei muuta kuin toivomaan:

1. Toimeentulo. En toivo niinkään lottovoittoa, vaikka sekin ajatus kutkuttavalta tuntuisikin, vaan ehkä eniten jokapäiväisen leivän riittämistä ja tarpeellisten tarpeiden täyttymistä. Työpaikka ei ole itsestäänselvyys tänä päivänä ja siitä voi olla kiitollinen. Mutta että ei tarvitsisi joka päivä murehtia ja miettiä isomman laskun tullessa.

2. Koti ja asumus. Minulla on nyt aivan riittävän paljon tilaa pienelle perheelleni, mutta jos kerran nyt saa toivoa, niin toivoisin pientä pihanurkkaa, jossa laittaa muutaman kasvin kasvamaan. Tai vaikka puisen pihakeinun, jossa istua ja kiikutella suviyössä. Ja voisi hankkia kaasugrillin. Otan seuraavan aiheen, jotta tämä ei nyt lähtisi ihan käsistä…

3. Rakkauden ilmapiiri. Toivon sitä, että kotonani voisi vallita rakkauden ilmapiiri joka hoitaisi paitsi meitä kanta-asujia, mutta myös kaikkia niitä, joiden tiet johtavat kotiini myös väliaikaisesti. Toivon lämpöä ja läheisyyttä ja ennen kaikkea sitä, että kodissani voisi vallita aito vieraanvaraisuus kaikkia kohtaan.

4. Aurinko ja lämpö. Toivon, että tänä kesänä aurinko ja lämpö saavat hoitaa jokaista väsynyttä ja kylmyyttä kärsivää. Että minäkin saisin kokea lämmön vaikutuksen syvällä sisimmässäni asti. Ja että pääsisi usein uimaan. 😀

5. Pientä luksusta. Vaikka tiedän, että tämä toive on täysin ylimääräinen kaiken tarpeellisen jälkeen, haluan silti esittää toiveen pienestä luksuksesta. Että saisin kokea jotain sellaista erityistä ja vähän ekstraa, mitä ei ole pitkään aikaan saanut itselleen. Olen suorittanut ja pärjännyt, olen hoitanut ja selvinnyt, olen rakastanut ja tukenut. Nyt toivoisin pientä bonusta, kiitos! 😀

Olipas mukavaa tehdä toivomuslista. En osaa yksilöidä listan vastaanotttajaa, ehkä niitä on kuitenkin useita. Toivon asioita yhtä paljon elämältä, Jumalalta, lähimmiltä kuin myös itseltäni. Jokainen voi myös itse vaikuttaa oman elämänsä suuntaan ja tilanteeseen. Ainakin siihen asenteeseen millä lähtee uutteen päivään.

Tee itsellesi toivomuslista! Toivo rohkeasti! Sillä vain taivas on rajana.

Rakkauden tekoja ja toivomuksia

Mikä sinulle olisi todellinen rakkauden teko? Olisiko se ihana timanttisormus, vaiko Pariisin matka? Haluaisitko jonkun näyttävän palveluksen tai sitten sen, että saisit olla ihan vaan omissa oloissasi? Mitä sinä toivoisit?

Rakkauden teot ovat jokaiselle varmasti hyvin erilaisia. Minulle rakkauden tekoa on esimerkiksi se kun tytär tulee kaulaan, antaa suukon poskelle ja sanoo, että sinä olet minulle niin rakas! Tai se kun mies osallistuu yhteisiin kotitöihin ja auttaa ihan automaattisesti, pyytämättä. Rakkauden tekoa on myös se, kun soitan kesken päivää ja kerron autostani kuuluvan pahoja ääniä ja mies lähtee saman tien vaihtamaan minulle käyttöön ehjää autoa eikä moiti eikä murise. Kiitos näistä! <3

Mutta osaanko minä itse tehdä rakkauden tekoja kanssaihmisille? Kriisit tekevät ihmisestä itsekkään ja sisäänpäinkääntyneen. Sitä ajattelee vain itseään ja omia mustia ajatuksiaan eikä välttämättä huomaa muita ihmisiä ympärillään. Kriisi vääristää helposti suhteellisuudentajun siitä mitkä asiat ovat itsestä riippuvaisia ja mitkä eivät todellakkaan sitä ole. Joskus voisi helpottaa oloa irtautua kokonaan itsestään ja katsoa muita enemmän.

Haluaisin olla parempi rakkauden teoissa. Sellaisissa, joissa ei ole marttyyriutta tai vaatimusta. Haluaisin huomata toisen hädän ja olla silloin olemassa ilman, että koko ajan selitän kuinka minullekin silloin joskus ihan samalla lailla… Haluaisin antaa omastani ilman että menetys kirpaisee. Haluaisin antaa hyvää palautetta ilman kateuden häivääkään. Haluaisin halata lämpimästi vain toisen itsensä takia, en omaa tarvettani täyttäen. Haluaisin hyväksyä toisen ihmisen juuri sellaisena kuin hän itse haluaa olla, vaikka olisinkin ihan varma kuinka hänen tulisi elää. Ja haluaisin rakastaa täydestä sydämestäni, puhtaasti ja täysillä niin, että halkean.

Tahtoisin toivoa rakkauden tekoja, ei vain sanoja. Tekoja, jotka näyttävät sen sanotetun rakkauden todeksi. Tekoja jotka näkyvät ja tuntuvat. Ja jotka saavat elämän olemaan elämisen arvoista.

enkelin-siivet

 

Tahtoisin toivoa myös sinulle jotakin oikein hyvää: enkelin siipien havinaa,

iloa, onnea syvää

ja niitä rakkauden tekoja. <3

 

rakkauden voima <3

morsianKauan sitten luin tarinan siitä kuinka tuuli ja aurinko taistelivat siitä, kumpi saisi takin riisuttua miehen yltä. Tuuli puhalsi voimalla ja kylmyydellä, mutta mies vain piti takistaan entistä kovempaa kiinni. Sitten tuli auringon vuoro. Aurinko alkoi paistaa täydellä teholla ja lopulta miehelle tuli niin kuuma, että oli pakko ottaa takki pois päältä.

Käskemällä ei pystytä luomaan turvaa eikä väkivallalla luottamusta. Minunkin paranemiseni ja eheytymiseni on edennyt rakkauden voimalla. Vaikka rakkaus ei tee voimallaan väkivaltaa, on sen vaikutus niin kokonaisvaltainen, että se pystyy korjaamaan heikossakin jamassa olevaa. Näin kävi minullekin.

Kun tapasin mieheni, olin aika huonossa kunnossa. Näytin päältä päin pirteältä ja iloiselta, mutta sisältä olin aivan rikki. En jaksanut yskoa hyvyyden voimaan, enkä omaan selviytymiseeni. Elin hetken kerrallaan kuin kala kuivalla maalla välillä henkeä haukkoen. Nukuin huonosti ja liian vähän. Söin huonosti ja liian vähän. Elin, mutta en elänyt. Uskoin että hyvä on olemassa, mutta en, että se voisi olla jopa minun kohdalleni.

Minua on parantanut rakkaus. Pienin askelin, vähän kerrallaan.  Ystävyys ja kumppanuus ovat sanoja, jotka kuvaavat parisuhdettamme. Saan olla olemassa ja juuri sellaisena kuin olen. Ja toinen saa olla myös. Alan tuntea itseäni jälleen voimaantuneeksi ja kokonaiseksi. Sanoinkin taannoin miehelleni, että odota vain, kohta opit tuntemaan minut sellaisena kuin oikeasti olen. Nyt olen vielä kovin heikko ja torso.

Nyt olen saanut jo siipeni sulat kasvamaan. Harvoja paikkoja vielä löytyy, sillä palaneet sulat paranevat niin kovin hitaasti. Mutta minä paranen, uskon sen! Ja lennänkin vielä- kerran!

perusta kasvimaa

kasvimaa-1Menneinä vuosina kun voin oikein huonosti, oli surua ja sairautta, päätin keskellä talvipakkasia, että kevät kun koittaa, minä perustan itselleni kasvimaan. Saan laittaa kädet multaan ja kokea uuden alun ja kasvun ihmeen. Jo pelkästään ajatuksesta kiinni ottaminen auttoi pahimman ajan yli.

Sitten saapui kevät. Suunnittelin ja piirsin kasvimaan pohjapiirroksia, hankin tietoa ja kuvia puutarhalehdistä ja mainoksista. Suunnittelin viljeltävät kasvit ja sitten alkoi puolison ympäripuhuminen. Hän lupasi auttaa kylvölaatikoiden rakentamisessa ja niin alkoivat pohjustustyöt. Monien vaiheiden jälkeen sain itselleni aivan upeanuhkean kasvimaan. Sato oli ylitsepursuavan runsas. Kasvimaani oli myös todella kaunis.

Kylväminen ja kasvattaminen on elämän alkuvoimaa. Kuolleennäköisestä siemenestä alkaa kosteassa mullassa itää vihreää vartta ja lehteä ja pikkuhiljaa jotain satoa tuottavaa. Kiihdyttävää, kertakaikkiaan! Ruskea muuttuu elämänvihreäksi. Kuiva muuttuu meheväksi ja herkulliseksi.

kasvimaan-satoaSain silloin aikoinaan kasvimaastani paljon voimaa ja iloa. Sain onnistumisen kokemuksen. Sain nähdä kuinka minäkin pystyn vielä luomaan uutta ja olemaan elämässä kiinni. Ja koska sain sinä kesänä elämäni Pietarin kasvimaa-kalansaaliin, olin kiitollinen myös siitä siunauksesta, jota sain kasvimaani kautta.

Kun olet kuoleman partaalla, kun olet ahdistunut tai epätoivoinen, kun tunnet itsesi epäonnistuneeksi, niin silloin: istuta puu, perusta kasvimaa tai kylvä siemen.

hääpäivättömyyspäivä

Kaikkien kriisien ja menetysten jälkeen ensimmäinen vuodenkierto on kaikkein pahin. Ensimmäinen joulu, äitienpäivä, syntymäpäivä, isänpäivä, kesäloma, vappu, uusivuosi ja tietenkin ensimmäinen hääpäivä, tai siis hääpäivättömyyspäivä. Minulla se on jo takana, mutta muistan kuinka tyhmältä tuntui laskea, montako vuotta olisi nyt tullut täyteen, jos…..

Siihen päivään voisi aivan hyvin luoda ihan oman tradition. Esimerkiksi seuraavaan tapaan: Tämä päivä olisi muuten ehdottomasti lakisääteinen palkallinen vapaapäivä.

1. Aamukahvi itselle vuoteeseen ruusun ja erityisesti suklaan kera. Suklaata runsaasti ja sen on oltava parasta mahdollista laatua. Lahjapaketti, minkä sisältä löytyy upouudet korkkarit.

2. Päiväohjelmassa vanhojen hääkuvien katsomista ja tuhoamista. Esim. exän kuvassa punaiseksi maalatut huulet ja prinsessakruunu tekevät hyvän säväyksen ja piristävät tunnelmaa.

3. Romanttisten elokuvien maraton sängyllä istuen, eväänä tietenkin jäätelöä, jota syödä suoraan purkista ruokalusikalla. Muista nenäliinat. Hyviä elokuvavaihtoehtoja mm: Rakkautta vain, Notting hill, Ps.Ilove you, Sex and the city (molemmat elokuvat käy) ja Tuulen viemää.

4. Pienessä hiprakassa itkupuhelu exälle ( mutta vain yhden, sillä liioitteluun ei kannata taipua) tyyliin: en tiedä mikä meihin meni… tai jos saisin ajan takaisin tekisin jotain toisin… tai onhan sinullakin minua edes vähän ikävä…

5. Ennen nukkumaanmenoa polttaa tai repiä yksi exän kuva rituaalinomaisesti.

6. Lähteä yöllä stalkkaamaan kiikarin kanssa exän takapihalle (tätä en kuitenkaan suosittele kuin supermasokisteille ja itsensä vihaajille).

7. Nukahtaa sängylle (omalle) tyyny sylissä.

8. Aamulla kiistää pokkana kaiken tai vain todeta: olin varmaan juonut lasin viiniä.

Kyllä näillä eväillä selviää ensimmäisen vuodenkierron yli ihan kevyesti heittämällä. Seuraava kerta on jo huomattavasti helpompaa.

 

Tällaisena päivänä

Tällaisena päivänä ei vaan yksinkertaisesti voi olla murheellinen! Auriko paistaa täydeltä taivaalta ja lämpö tunkeutuu luihin asti. Iho on kaivannut aurinkoa ja tervehtii sitä suurella kiitollisuudella. Hei, minulla on ollut sinua ikävä koko pitkän talven. Kiitos kun tulit luokseni ja vapautat minut villatakkien vankeudesta. Kiitos kun saan päästää varpaani puristavien sukkien otteesta. Nyt olen vapaa!!

Tällaisena päivänä haluaisin maata maassa selälläni ja iloita siitä kun auringonsäteet kutittavat nenää. Haluaisin pysähtyä ajatuksissani ajattelemaan ei niin mitään, ihan tyhjää vaan. Nuorena sitä osasi olla tekemättä mitään. Tällaisena päivänä, kun katseli ohi maleksivia pilviä, tuntui siltä kuin taivas olisi syvä, syvempi kuin muuten. Ja siihen syvään vaaleansiniseen saattoi uppoutua ja vähitellen nukahtaa autuaallisen syvään uneen. Ja herätessä olikin ruohonkuvat poskessa.

Tällaisena päivänä, kesän ensimmäisenä hellepäivänä, voi levätä elämässään. Vaikka murheet eivät ole kadonneet mihinkään, ne eivät paina eivätkä ahdista. Joka kerta kun kesä voittaa talven, huomaa jaksaneensa taas yhden vuodenkierron. Sen, kun viimeinenkin lehti putosi puusta. Sen, kun rahat eivät meinanneet riittää kuun loppuun. Sen, kun läheisen ahdistus ylitti kaiken ymmärryksen. Senkin, kun itkusta ei meinannut tulla loppua.

Voitettu on, nämä kaikki, ja nyt voi latautua uuteen vuodenkiertoon. Onneksi en tiedä mitä on tulossa. En haluaisi tulevan täsmäennustusta. Sen kuultuani en uskaltaisi enää astua askeltakaan. Minulle riittää ymmärrys siitä, että selvitty on ja nyt ollaan tässä, tällaisena päivänä.

Rakkaus on väkevämpi kuolemaa. Aurinko voimakkaampi tuulta. Ja sadekin voi olla virvoittava. Tulkohon hallat ja harmit ja muut! Se ei nyt paina, tällaisena päivänä.

Sisällä asuu suru ja ilo

Sain tänään suruviestin. Yksi aivan ihana vanhempi herrasmies on päässyt taivaan kotiin. Kun muistelen häntä, huomaan samalla ajattelevani niitä muutamia vuosia jotka sain viettää hänen ystävänään. Ja kun ajattelen niitä vuosia, ajattelen samalla omaa elämääni noina vuosina.

Hautajaisissa usein huomaa itkevänsä myös itseään. Itkevänsä ikäväänsä eri ihmisiä ja asioita kohtaan. Itkevänsä menetettyjä asioita ja ihmisiä. Joku tuo mieleen jonkun muun ja taas itkettää. Itku on puhdistavaa, vaikkakin kovin hankalaa. Itku sekoittaa meikit ja tuhoaa mielenrauhan. Tai sitten se puhdistaa kasvot ja antaa mielenrauhan. Riippuu siitä mistä näkökulmasta asiaa katsoo.

Minulla on elämässäni ollut vuosia, jolloin en ole uskaltanut itkeä. Olen pelännyt erityisesti sitä, että itkettävät asiat ovat niin suuria että en saakaan itkuani loppumaan. Niinpä minulta meni aikaa kun päästin itkun vain silmään ja sitten vedin sen aina takaisin. Halusin työstää asiat sen kokoisiksi, että tiesin itkemään alkaessani pystyväni hallitsemaan sen edes jotenkin.

Nykyään osaan ja uskallan jo itkeä. Joskus vain istun aloillani ja kyneleet valuvat pikkuhiljaa kuumina silmäkulmasta pitkin poskea kaulan kuoppaan asti, josta ne sitten kuivaan ja pyyhin. Sanon sitä läheisilleni valuviaksi. Enkä ahdistu siitä. Enkä pelkää sitä. Kyyneleet tuntuvat joskus jopa hyviltä, sillä ne ovat konkreettisesti olemassa. Ne kertovat, että olen hengissä ja kykenen vielä tuntemaan.

Sisälläni asuu myös ilo. Ilo ja toivo kuuluvat yhteen ja toivottomaksi en halua heittäytyä enkä antautua. Olen lapsesta asti laulanut virsiä. Virren 600 säkeet osaan ulkoa ja niiden veisaaminen vaikka hiljaa mielessä auttaa ja lohduttaa. ”Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman” Ilo voittaa surun ja hyvä selättää pahan. Tähän haluan uskoa, luottaa ja turvautua.

Iloni lähteet ovat koko ajan pienentyneet. Enää en tarvitse suuria asioita voidakseni kokea iloa. Joskus ilon aiheeksi riittä tietoisuus siitä, että olen hengissä. Yksinkertaisesti, so simple. Ja tässä ilossani soi aina surun syvä sävel, kadonneen viattomuuden requiem. The blues.

viimeiset-veneet”Viimeiset veneet kun palaavat rantaan illaksi kääntynyt päivä on. Piirretään vielä, hei, sydämet santaan! Valvotaan vierellä nuotion.

Useimmat päivät pian unholaan vaipuu, joitakin kauemmin muistella saan. Kipein ja suloisin niistä jää kaipuu, yhdessä jotka me taivalletaan.”

Tuuli on voimauttava elementti

pilvihattaraRannikolla asuessa tottuu tuuleen. Raumalla asuessani lähdin joskus syysmyrskyillä kävelemään rantaan, jotta paitsi tuntisin tuulen, myös näkisin sen ja aallot, jotka löisivät voimallisina rantaan. Tuuleen voi ja saa myös huutaa, eikä haittaa yhtään vaikka vähän itkettää, sillä aina voi sanoa että tuuli kävi silmiin.

Kun sairastuin keuhkosarkoidoosiin, oli usein se tunne, että happi loppuu. Ei ollut hyvä olla ahtaassa pienessä tilassa, vaan sieltä piti päästä pois. Muistan yhdenkin konsertin missä ajauduin keskelle vellovaa nuorisojoukkoa. Vaikka biisi oli hyvä, lähdin pois.

huipulla-tuuleeTunturin laella on paljon ilmaa. Kun lähdet kapuamaan rinkka selässä tunturin rinnettä ylöspäin on ympärilläsi ensin pensaita ja puita. Pikkuhiljaa alkavat puut pienetä ja lopulta on vain matalaa varvikkoa. Siinä kohtaa yleensä haluan pysähtyä ja vetää ensimmäisen kerran syvään henkeä ja impata tunturituulta. Tuulen voimistuessa tuntee kuinka se puhaltaa kaikki pahat ajatukset ja tunkkaantuneet tunteet huitsin hömelöön.

Tuuli voi olla myös lempeä. Leuto kesätuuli silittää poskeasi ja tunnustaa olevansa ystäväsi. Se hyväilee ihoasi ja saa sinut tuntemaan itsesi jotenkin kokonaisvaltaisemmin. Koska viimeksi olet itse koskenut omaa ihoasi vain koskemisen vuoksi? tai antanut jonkun toisen tehdä sen?

Tuulelle voit antaa myös vastusta. Aina ei tarvitse taipua tuulen mukana, vaan voit puskea vastaan ja sanoa ei, tätä en halua. Minä haluan itse päättää mitä teen ja minne käännyn. Olen oman elämäni sankari kaikesta huolimatta. Vaikka en aina onnistu, saan yrittää uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Se Juha Tapion biisi Raikas Tuuli on ihana. Tule ja puhalla pois pilvet pinttyneet!

Elämänilon alkulähteillä endeed!

elämä puskee läpiOlen harkinnut blogin kirjoittamista jo jonkin aikaa, mutta tänään, lomaviikkoni toisena päivänä, päätin tarttua toimeen. Haluan kirjoittaa elämästä, elämänilosta, itsensä löytämisestä, kerrostaloelämästä, kotoilusta ja uudesta alusta eron jälkeen. Toivottavasti tulet viihtymään blogini äärellä, kunhan saan sivustoni kuntoon ja toimimaan.

Jos blogini herättää sinussa ajatuksia tai vaikka hymynaihetta, kommentoi ihmeessä. Olisi mukavaa jakaa kanssasi hetki elämässä!